Arkisto kuukaudelle Elokuu, 2012

Laillinen ryöstö?

Perjantaina, Elokuun 31. 2012

Liikemies Yrjö Laakkoselle määrättiin 16 päiväsakkoa hänen ajettuaan 80 km/h nopeusrajoitusalueella 114 km/h. Laakkosen tuloilla sakon määrä on 36 464 euroa. Sanomalehti Karjalaisen jutussa Laakkonen pitää saamaansa sakkoa laillisena ryöstönä. Aika yllättävää on, että monet pieni- ja keskituloiset tuntuvat sosiaalisessa mediassa olevan Laakkosen kanssa samaa mieltä.

Nämä ymmärtäjät taitavat tuijottaa vain Laakkosen sakon kokonaismäärää ja verrata sitä omaan talouteensa. Tuommoinen summa vaikuttaa silloin tietenkin hirveältä.  Tosiasiassa Laakkosen rangaistus on sama kuin minkä täysin tulotonkin saisi samasta ylinopeudesta eli 16 päiväsakkoa. Päiväsakon hinta taas määräytyy puhtaasti tulojen mukaan. Kuukauden nettotuloista vähennetään peruskulutusvähennys 255 euroa ja erotus jaetaan luvulla 60. Pienin päiväsakon määrä on kuitenkin 6 euroa.

Tätä kaavaa Laakkoseenkin on sovellettu, joten sakko on ihan laillinen. Minusta se on myös oikeudenmukainen, koska sakon on tarkoituskin tuntua kukkarossa opetuksena.

Suhteessa ikävämmin käy vaikkapa toimeentulotuella elävälle, jos hän syyllistyy samaan ylinopeuteen. Hänkin saa 16 päiväsakkoa ja häneen sovelletaan periaatteessa samaa laskuria. Toimeentulotuen perusosa on yksin asuvalla 461,05 euroa, joten kaavan mukaan hänen päiväsakkonsa hinnaksi tulisi suunnilleen 3,4 euroa ja kokonaissakoksi 54,40 euroa. Päiväsakon pienin määrä on kuitenkin kuusi euroa ja ylinopeussakko aina vähintään 115 euroa.

Kaikkein köyhin joutuu siis maksamaan suhteessa paljon enemmän kuin nyt suureen ääneen valittava Laakkonen. Näkyy tosiaan olevan niin, että rikasta kirpaisee kaikkein eniten hänen kukkaroonsa koskeminen. Harvoinpa näkee köyhän pääsevän alueen valtalehteen valittamaan sakkojensa epäoikeudenmukaisuudesta.

Ei lehtijuttu tietenkään mikään ihme ole. Laakkonen on yksi merkittävimpiä omistajia Pohjois-Karjalan kirjapaino -konsernissa, johon myös Karjalainen kuuluu. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.

Oman sakkonne voittee halutessanne katsoa tästä sakkolaskurista

Eläkeläisiä ja työttömiä

Torstaina, Elokuun 30. 2012

Eilen A-studiossa noin nelikymppinen entinen kansanedustaja kertoi, että edustajavuosien aikana hänen juristin ammattitaitonsa katosi, joten hän katsoi parhaaksi jäädä kansanedustajan sopeutumiseläkkeelle. Lainsäätäjänä istuessaan hän siis tyhmistyi niin paljon, että kadotti kykynsä soveltaa ja tulkita itse säätämiään lakeja. Voihan se niinkin olla, mutta saattoipa päätökseen vaikuttaa myös leppoisan eläkeläiselämän houkutus.

Kansanedustajien sopeutumiseläke on luonut muita työttömiä tasa-arvoisemman säädyn eli entiset kansanedustajat. Sopeutumiseläke koskee ennen vuoden 2011 vaaleja kansanedustajiksi valittuja, mutta ei enää keväällä 2011 ensimmäistä kertaa eduskuntaan päässeitä. Siis jos joku on valittu eduskuntaan vuonna 2007 tai sitä ennen, niin hän on oikeutettu  tähän eläkkeeseen. Samoin oikeus säilyy, jos joku ennen vuotta 2011 edustajaksi valittu on pudonnut eduskunnasta, mutta valitaan sinne myöhemmin uudelleen.

Sopeutumiseläkeläisiä on tällä hetkellä 63 henkilöä ja 12 heistä on syntynyt 1960- tai peräti 1970-luvulla.

Eläkkeiden määrät eivät ole julkista tietoa, mutta määräytymisen yleiset periaatteet ovat. Yhdestä kaudesta kertyy eläkettä noin 900 euroa kuukaudessa, kahdesta kaudesta noin 1 900 euroa ja kolmesta kaudesta noin 2 800 euroa. Täyden eläkkeen eli noin 3 600 euroa saa neljästä kaudesta. Luvut ovat kolmen vuoden takaa, joten summat saattavat nykyisin olla suurempia.

Seitsemän vuotta eli vajaat kaksi kautta kansanedustajana oikeuttaa sopeutumiseläkkeeseen ja tätä eläkettä maksetaan koko lopppuikä. Kaksi kautta eduskunnassa istunut saa siis semmoiset pari tuhatta euroa joka kuukausi. Kukaan ei koskaan vaadi häntä tekemään mitään rahan vastineeksi.

Kun tavallinen kansalainen jää työttömäksi, niin hän saa ensin ansiosidonnaista päivärahaa määräajan, mikäli kuuluu ammattiliittoon. Sen jälkeen hän putoaa peruspäivärahalle ja myöhemmin työmarkkinatuelle. Niiden molempien suuruus on 31,36 euroa päivässä. Tästä maksetaan veroa 20 %. Lisäksi työtön saa jatkuvasti kuulla ihan eduskunnasta asti vaatimuksia mennä vaikkapa lumitöihin ilmaiseksi saamiensa rahojen vastineeksi.

Jos työmarkkinatuella oleva työtön sanoo, että ammattitaito on kadonnut tässä työttömänä ollessa, joten enpä nyt pysty ottamaan työtä vastaan, niin se rahan tuleminen loppuu heti. Hän joutuu kunnan toimeentulotuelle, jota rangaistukseksi alennetaan 20 %. Jos ammattitaito on edelleen kateissa, niin tukea alennetaan 40 %.

Kaikki työttömät ovat tasa-arvoisia, mutta työttömät kansanedustajat ovat tasa-arvoisempia kuin muut.

Pietarit hiilivalkealla

Keskiviikkona, Elokuun 29. 2012

Suojelupoliisi julkaisi tutkimusraportin, jonka mukaan Breivikin hengenheimolaiset saattavat olla uhka myös Suomessa. Kuten tiedetään, niin Breivikiä elähdytti ajattelu, jonka mukaan muslimien maahanmuutto tuhoaa yhtenäiskulttuurin ja erityisen syyllisiä tähän ovat monikultturia edistävät mielipidevaikuttajat ja poliitikot.

Heti raportin julkaisemisen jälkeen alkoi verkossa semmoinen kuhina, että sitä voi verrata kepillä hämmennettyyn kusiaispesään. Kaikille Breivikin näkemyksiä myötäilevää tekstiä suoltaneille tuli hirmuinen kiire sanoutua ehdottomasti irti tästä ajattelusta. Henki oli, että nuo muut ehkä ovat väkivaltaisia, mutta en minä. Pelko mahdollisesta valokeilaan joutumisesta säikäytti. Niinhän se Pietarikin hiilivalkealla kolmesti kielsi Mestarin.

Ensin kielletään, mutta samaan hengenvetoon jatketaan entisellä linjalla. Kieltäjät toistavat edelleen uskomuksiaan vihervasemmistolaisesta mokutuksesta, suvaitsevaiston salaliitosta ja kulttuurimarxismin mädätyksestä. Joskus pistää ihan oikeasti epäilemään, että näiden ihmisten päässä olevat helyt eivät ole oikein järjestyksessä. Niin kaukana arkitodellisuudesta he tuntuvat elävän.

Eräs alalla ansioitunut kirjoittaja näki Suojelupoliisin raportissa kiihottamista kansanryhmää vastaan eli rikoksen. Kansanryhmäksi hän tietenkin katsoi itsensä ja muut samoin ajattelevat. Samalla hän syytti Suojelupoliisia yksityisyyden suojan törkeästä loukkaamisesta, koska raportissa mainittiin nimettömiä kirjoittajia vilisevä Hommafoorumi. Näin avaraa laintulkintaa en ole vielä ennen nähnyt eikä tällaisella ajattelulla olekaan mitään tekemistä lain kanssa. Se on salaliittoja ympärillään näkevän tajunnanvirtaa.

Joillain ihmisillä tuntuu olevan hallussaan Totuus, jota me tyhmät emme suostu ymmärtämään. He itse näkevät selvästi valtamedian sumutuksen, vihervasemmiston ylivallan, suvaitsevaiston fasismin ja Demlan mädättämän Suojelupoliisin läpi. Ei ole mitenkään yllättävää, että samat ihmiset tuntuvat uskovan joka ikiseen esille putkahtavaan salaliittoteoriaan. Uskovaisen mieli on avara ja looginen uskovainen pystyy yhdistelemään kaikista teorioista itselleen uskottavan kokonaisuuden. Samanhenkiset sitten tietenkin sen omaksuvat, mutta meille muille teoria näyttäytyy vähintään kummallisena.

Kirjoittelu siis jatkuu ja jatkukoon minun puolestani. Jokaisella on oltava sananvapaus kunhan lakia ei rikota. On kuitenkin hyvä, että Suojelupoliisi on havahtunut seuraamaan tätä joskus huolestuttavalta vaikuttavaa melskausta. Joku saattaa ottaa jutut tosissaan ja ruveta toimimaan.

Into ylitti kyvyn

Tiistaina, Elokuun 28. 2012

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille.

Tämä Kuntalain 75 §:n 3 momentti pääsi unohtumaan Lieksan tarkastuslautakunnalta kesäkuussa ja nyt seurauksena on ainakin lisää kunnan viranomaistyötä, esitutkintapyyntö kunnianloukkauksesta ja mahdollisesti myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tästäkin on jo tehty tutkintapyyntö poliisille.

Tässä kävi lehtitietojen mukaan suunnilleen näin: Jotkut tarkastuslautakunnan jäsenet olivat varmoja siitä, että kaupungin sosiaalitoimi myöntää toimeentulotukea maahanmuuttajille enemmän kuin muille hakijoille. He tekivät omin päin tutkimuksen, joka näytti tukevan lähtöolettamaa. Siitä innostuneena tarkastuslautakunta esitti kaupunginvaltuustolle muistutuksen antamista sosiaalijohtajalle ja johtavalle sosiaalityöntekijälle.

Lautakunta ei kuitenkaan muistanut pyytää enempää asianomaisten selitystä kuin kunnanhallituksen lausuntoakaan. Tarkastuskertomus poistettiin valtuuston esityslistalta ja asiaa ruvettiin tutkimaan.

Kyllä sitä kannattikin tutkia. Lautakunnan omassa tutkimuksessa on sosiaalijohtajan nyt pyydetyn lausunnon mukaan toimittu vastoin tietosuojaa koskevia määräyksiä. Jo yli 30 asiakasta on pyytänyt tietoja siitä, keille kaikille heitä koskevia tietoja on luovutettu. Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juhani Lehto on arvioinut Lieksan kaupungin toimeentulotukien myöntämiskäytännöt selkeiksi ja lainsäädännön mukaisiksi.

Sen sijaan Lehto ei kiittele näitä omatoimisen tutkimuksen tekijöitä. Hänen mukaansa tutkimus vaikuttaa sekä asiantuntemattomalta että kestämättömältä. Hän sanoo suoraan, että tutkimuksen teettämistä lienee ohjannut tietoinen pyrkimys lietsoa vastenmielisyyttä yhtä asukasryhmää kohtaan. Hänen mielestään tulisi tutkia, täyttääkö tutkimus rikollisen kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkistön.

Onko tarkastuslautakunnalla sitten oikeutta tutkia toimeentulotukikäytäntöä? Tietenkin on, on jopa velvollisuus. Kuntalain 74 § sanoo näin:

Tarkastuslautakunnalla ja tilintarkastajalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, joita tarkastuslautakunta tai tilintarkastaja pitää tarpeellisina tarkastustehtävän hoitamiseksi.

Tarkastuslautakunta ei kuitenkaan saa tutkia mitään asiaa etsimällä todisteita jollekin lähtöolettamalle, kuten nyt taisi tapahtua. Olettamaa tukevat todisteet huomioitiin, mutta kaikki sitä vastaan puhuvat todisteet sivuutettiin. Ja ne salassapitoa koskevien säännösten estämättä hankitut tiedot ovat edelleen salaisia. Se tarkoittaa sitä, että niitä ei levitellä kahvipöydässä, kauppareissulla ja internetissä.

Ja tähän tulee taas vakiokommentteja, joiden mukaan kaikki tietävät, miten mamuja hyysätään ja nyt taas suvaitsevaisto tukkii toisinjattelijoiden suut. Vastaan kaikille etukäteen, että jos lautakunta olisi toiminut puolueettomasti ja noudattanut lakia, niin asia olisi selvitetty jo aikoja sitten. Nyt sen selvittäminen saattaa vaatia jopa käräjäreissun. Kaikkea ne ennakkoluulot ja yksisilmäisyys teettävät.

Karenssin kaksi kastia

Maanantaina, Elokuun 27. 2012

Mahtoivatkohan kansanedustajat ymmärtää, millaisen lakimuutoksen hyväksyivät muuttaessaan Työttömyysturvalakia mukamas parempaan suuntaan? Siinä samalla kun tuli jaetuksi työstä kieltäytyneeksi tulkitut kahteen eri kastiin ihan sen mukaan, milloin tämä kieltäytyminen on tapahtunut.

Lakia muutettiin heinäkuun alusta lähtien lisäämällä siihen uusi 2a luku, jossa määritellään seuraamukset työvoimapoliittisesti moitittavasta menettelystä. Nyt kumotun, vuonna 2006 voimaan tulleen lain mukaan työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä kieltäytymisestä seurasi työmarkkinatuella olevalle ikuinen karenssi. Työtön menetti työttömyysetuutensa siihen asti, kunnes oli ollut työssä tai työvoimapoliittisessa toimenpiteessä viisi kuukautta. Käytännössä tällainen ihminen luokiteltiin työmarkkinoiden ulkopuolella olevaksi, joten hänelle ei edes tarjottu työtä eikä koulutusta. Siitä nimitys ikuinen karenssi.

Uusi laki on selvästi inhimillisempi työttömyysetuuden menettämisen eli karenssin suhteen.  Jos henkilö eroaa työstä ilman hyväksyttävää syytä, on karenssi 90 päivää. Työstä kieltäytymisestä seuraa 60 päivän karenssi, työllistämissuunnitelman laatimistilaisuuteen saapumatta jättämisestä 15 päivän, suunnitelman laatimisesta kieltäymisestä 30 päivän ja suunnitelman toteuttamisen laiminlyönnistä 60 päivän karenssi. Työllistymistä edistävästä palvelusta eli käytännössä koulutuksesta tai kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymisestä seuraa 60 päivän karenssi. Aiemmin näistä kaikista sai työmarkkinatuella oleva armotta viiden kuukauden työssäolovelvoitteen.

Uuden lain 2a luvun 14 §:n mukaan työssäolovelvoite määrätään vasta kuuden kuukauden sisällä tapahtuvasta toistuvasta kieltäytymisestä. Myös työssäolovelvoite on lyhentynyt; nyt työmarkkinatuelle pääsee uudelleen jo 12 kalenteriviikon työssä tai koulutuksessa olon jälkeen. Parannusta on siis tapahtunut, mutta ei kaikkien osalta.

Lain siirtymäsäännökset antavat kylmää kyytiä niille, joille on määrätty ikuinen karenssi ennen uuden lain voimaantuloa. Se karenssi säilyy entisellään. Jos henkilölle on määrätty viiden kuukauden työssäolovelvoite yhden ainoan kieltäytymisen perusteella ennen 1.7.2012, nin velvoite säilyy viitenä kuukautena uudesta lievemmästä laista huolimatta.

Jos henkilön katsotaan kieltäytyneen työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä vaikkapa perjantaina 29. kesäkuuta 2012, niin häneen sovelletaan vanhaa lakia, vaikka karenssipäätös tietenkin on tehty vasta aikaisintaan maanantaina 2. heinäkuuta. Uudesta lievemmästä laista huolimatta sovelletaan vanhaa ja ankarampaa lakia.

Ihan sama tilanne on silloin, jos henkilö on aloittanut koulutuksen tai kuntouttavan työtoiminnan kesäkuussa, mutta keskeyttää sen uuden lain ollessa voimassa. Taas sovelletaan vanhaa lakia ja työssäolovelvoite on viisi kuukautta. Heinäkuussa alkaneen kurssin tai kuntouttavan työtoiminnan keskeyttäjä selviää samasta synnistä pelkällä 60 päivän työmarkkinatuen menetyksellä. Kautta linjan siirtymäsäännökset on laadittu siten, että vanhaa lakia sovelletaan aina, kun se suinkin on mahdollista.

Näin varmistetaan se, että aiemmin systeemistä ulos potkaistut eivät ryömi sinne takaisin. Onhan siirtymäsäännöksissä tosin armahduspykäläkin. Vanhan lain mukaan viiden kuukauden työssäolovelvoitteen eli ikuisen karenssin saaneet pääsevät takaisin työmarkkinatuelle 1.1.2017. Jos elävät enää silloin.

Kunta ja sosiaalinen media

Maanantaina, Elokuun 27. 2012

- Juuan markkinointia on hoidettu tänä kesänä ensimmäistä kertaa facebookissa ja blogissa. Kokemukset ovat olleet erittäin myönteiset.

Näin sanoi Juuan kunnanjohtaja Pekka Pietiäinen sanomalehti Karjalaisen jutussa, jossa Pohjois-Karjalan kunnanjohtajilta kysyttiin kunnan näkymistä sosiaalisessa mediassa. Minusta tämä kunnanjohtajan lausuma tuntui kovin merkilliseltä, koska mielestäni kunta ei ole näkynyt oikeastaan ollenkaan facebookissa enempää kuin blogeissakaan. Omissa jutuissani kunta kyllä näkyy, mutta näitä tositarinoita ei kunnanvirastossakaan laskettane varsinaisesti markkinoiniksi. Valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Pertti Wickström pitää omaa blogiaan, jossa ansiokkaasti pohdiskelee kunnan asioita.

Facebookista löysin nopealla haulla muutaman kuntaan liittyvän sivun. Ensin avautui Juuka, joka on minulle vanhastaan tuttu. Siellä on nykyisin pelkkä Wikipedian artikkeli kunnasta ja paikallisten yritysten mainoksia. Vielä reilu vuosi sitten siellä oli jopa keskustelua, mutta seinä tyhjeni, kun liitin sinne pari omaa blogikirjoitustani. Sivun ylläpitäjästä minulla ei ole tietoa ja epäilen, ettei sellaista nykyisin olekaan.

Juuan matkailuneuvonta tosiaankin toimi tänä kesänä omalla sivullaan facebookissa. Sivulla on kaikkiaan 40 tykkääjää ja elokuun 10. päivä sinne oli laitettu viimeinen merkintä, jossa kerrotaan matkailuneuvonnan olevan suljettu.

Ellinkulma eli kunnan ikäosaamiskeskus kouluttaa nykyisin ikäihmisiä facebookin käyttöön, mutta ei ole saanut omalle sivulleen kuin 33 tykkääjää. Viimeisin merkintä on ilmeisesti paikkakunnalla vierailleen turistin, joka 13.6. kiittää ja kertoo, että oli kiva käydä.

Samaisella Ikäosaamiskeskus Ellinkulmalla on ollut huhtikuusta 2011 lähtien blogi osoitteessa osake-hanke. Koko tänä aikana blogissa on ollut vain 6 300 kävijää eikä se ole mikään ihme. Samat iänikuiset perustiedot ovat siellä kömpelösti aseteltuina ja viimeisin merkintä on tehty ties milloin. Ellinkulmassa työskentelee päätoimisesti neljä henkilöä, mutta yksikään heistä ei kai koe tarpeelliseksi kirjoitella mitään kuulumisia.

Sitten on tietysti joukko vapaamuotoisia yksityishenkilöiden ylläpitämiä oikein hyödyllisiä ja hauskoja fb-ryhmiä. Hyvin nopeasti löytyivät ainakin Juuka - Pohjolan Pariisi, Polovelan Papattajat ja Dynamo Juuka. Näiden kanssa ei kunnalla virallisesti ole mitään tekemistä.

Teen kunnalle ihan rakentavassa hengessä ja ilman keljuilua ehdotuksen: Perustakaa kunnalle oma sivu facebookiin. Siellä voisi tiedottaa kuntalaisia kiinnostavista asioista ja vaikka kertoa luottamushenkilöiden ja virkamiesten omia ajatuksia vapaamuotoisesti. Siellä voisi päästä myös kuntalaisten kanssa oikeaan keskusteluyhteyteen hyvässä hengessä. Kunnanvirastosta löytyy varmasti joku, joka voi sivun perustaa ja ylläpito-oikeuden voitte antaa useammalle viranhaltijalle ja työntekijälle. Näin kenenkään aikaa ei kulu tehtävään liikaa.

Minä lupaan olla ensimmäisiä siitä sivusta tykkääjiä.

Asennevammoja

Sunnuntaina, Elokuun 26. 2012

- Timosella paha asennevamma. Kyllä tosiaan kannattais ottaa asioista selvää ennenkuin alkaa tuonkaltaista soopaa maailmalle syytämään.

Tällainen kommentti näkyi olevan erään eilisen juttuni facebookissa jakaneen kaverini seinällä. Kerroin eilen kontiolahtelaisesta nuoresta kunnallisvaaliehdokkaasta, joka maakuntalehden yleisönosastossa vaati nuorten työttömyystukien määräaikaistamista. Hänen mielestään tukien lopettaminen kokonaan vaikkapa vuoden jälkeen saisi vailla työtä tai koulutuspaikkaa olevat nuoret ottamaan itseään niskasta kiinni.

Sanoin myös, että maassa on 350 000 työtötä ja 35 000 avointa työpaikkaa. Lisäksi ilman koulutuspaikkaa jää opiskeluhaluistaan huolimatta valtava määrä nuoria. Kysyin myös, mitä näille tuuliajolle jätettäville nuorille sitten oikein pitäisi tehdä, koska vaaliehdokas ei sitä kertonut.  Ja sitten minulla sanotaan olevan asennevamma.

Asennevammastani ilmeisesti kertovat kaikki kirjoitukseni, joissa puolustan työttömiä ja jopa annan neuvoja sosiaalilainsäädännön viidakossa selviämiseen. Sen sijaan oikea asenne lienee köyhien halveksiminen ja jalkoihin tallominen vahvemman ja hyvätuloisen oikeudella. Työttömät, sairaat, eläkeläiset ja muut pieneläjät lienevät yhteiskunnan ongelmajätettä, joka pitäisi loppusijoittaa jonnekin. Rahaa ja ruokaa he eivät tarvitse, koska helle riittää pelkkä keppi.

Lapinlahden Lintujen vanhassa sketsissä joukko hyvinvoivan näköisiä puttaajia laittoi maailmaa kohdalleen. Yksi räyhäsi, että mitä helevettiä ne työttömät valittaa, että ei oo töitä? Menisivät töihin, saatana, niin ei tarviis valittaa. Ja avustukset pois, perhana, kaikki avustukset pois, niin vienti alkais vetää ja tuonti kanssa.

Sketsi oli tehty 90-luvun laman alussa. Sen jälkeen näyttää yhä kasvava osa Suomen väestöstä omaksuneen vakavissaan tuon asenteen, josta silloin kauan sitten saatiin makeat naurut. Heikki Turusen sanoin: voi tätä haistapaskan maailmaa.

Ja näitä riittää

Lauantaina, Elokuun 25. 2012

- Valtiolla on myös peiliinkatsomisen paikka. Sellaisen tukijärjestelmän ylläpitäminen, joka mahdollistaa ihmisten joutenolon ja -elämisen, ei ole millään tasolla rationaalinen. Varsinkin yhä useamman ihmisen käyttäessä sitä hyväkseen. Näiden ongelmien ratkaisemiseksi tulisi ottaa käyttöön määräaikaiset tuet. Jos opiskelu- tai työpaikkaa ei löydy, loppuu tukien saaminen tietyn määräajan, esimerkiksi vuoden, jälkeen. Näin mitään muuta vaihtoehtoa ei jää, kuin ottaa itseään niskasta kiinni.

Tällaisia päästeli sanomalehti Karjalaisen yleisönosastossa kontiolahtelainen Tuukka Rissanen, kokoomusnuori ja kuntavaaliehdokas (kok). Hänen kirjoituksensa kohdistuu 1990-luvulla syntyneisin, joita hän nimittää yhteiskunnan tukiverkostojen varaan heittäytyväksi pullamössösukupolveksi.

Google ei tunnen Tuukka Rissasta enkä tunne minäkään. Koska hän kuuluu kokoomusnuoriin, niin hän lienee itsekin melko nuori aikuinen. Kirjoituksesta paistaa läpi valitettavan yleinen asenne: kun minun ei ole tarvinnut turvautua yhteiskunnan apuun, niin sen tarvitsijoissa täytyy olla jotain pahasti vialla. He laiskottelevat yhteiskunnan rahoilla ja vaativat koko ajan lisää. He eivät mene töihin eivätkä opiskelemaan. He ovat pullamössöä. Heidät täytyy panna kuriin.

Tällainen ihminen ei tunne elämän realiteetteja. Maassa on 350 000 työtöntä ja 35 000 avointa työpaikkaa. Joka syksy jää tuhansia nuoria vaille opiskelupaikkaa ilman omaa syytään. Niitä paikkoja ei kerta kaikkiaan ole riittävästi. Silti ilmeisen hyvin menestyvä nuori mies kehtaa osoittaa syyttävällä sormella työttömiä tai vailla opiskelupaikkaa olevia ikätovereitaan ja moittia heitä laiskoiksi.

Kaiken huippu on ajatus määräaikaisista tuista. Rissasella tuntuu olevan sellainen vakaa käsitys, että ongelmat ratkeavat ottamalla köyhiltä pois kaikki tuet. Keppi on paras ratkaisu köyhyysogelmaan.

Rissasen ja muiden samalla tavalla ajattelevien suurin virhe on jättää ajatuksensa kesken. He eivät koskaan esitä niin sanottua lopullista ratkaisua köyhyysongelmiin. Viimeistenkin tukien poistaminen syrjäyttäisi ihmiset lopullisesti, mutta nämä itsensä ylentäneet vaativat siis kovempaa kuria.

Mikähän mahtaisi olla sitten sen tien päässä? Olisiko se kerjuulle ajaminen vai pakkotyölaitos? Vai kenties työtä jalkaraudoissa?  Pitäsikö pakkotyötä höystää vielä raipaniskuin? Vai pitäisikö ratkaisun olla ihan lopullinen? Tällaisia minä kysyisin Tuukka Rissaselta, jos joskus hänet tapaisin.

Tällainen vanheneva äijä rupeaa miettimään, että yhteiskunnassa täytyy tosiaan olla jotain pahasti vialla, kun se kasvattaa näin piittaamattoman ylimielisiä nuoria. Saapa nähdä, miten oman sukupolvensa syyllistäjä menestyy vaaleissa.

(Ari Vehkaselle kiitos kuvan linkittämisestä.)

Hampaaton laki

Perjantaina, Elokuun 24. 2012

Sastamalan Sylvään koulun rehtori sai apulaisoikeuskanslerilta huomautuksen puututtuaan oppilaiden koulumatkalla tapahtuvaan tupakointiin. Rehtori toimi koulun järjestyssäännön mukaisesti, mutta järjestyssääntö oli vastoin lakia. Tupakoinnin haitoista opiskelu, kysymyksiin vastaaminen ja tupakoimattomuuteen sitoutuminen eivät ole lakiin perustuvia rangaistuksia.

Omista kouluajoistani on jo kauan eikä minulla tuoreempia kokemuksia koulumaailmasta. Siksi en ota kantaa siihen, mitä kouluissa voidaan tehdä ja mitä pitäisi voida. Olen ymmärtänyt, että opetusministeri Gustafsson aikoo asiaan paneutua ja hyvä niin. Jo terve järki sanoo, että järjestyssäännöt ilman sanktion mahdollisuuksia ovat ihan turhia.

Turhia ovat myös hampaattomat lait ja juuri sellainen on tupakkalaki. Tarvitaan sinisilmäinen hölmö tai suomalainen kansanedustaja säätämään sellainen laki, jota ei voi mitenkään valvoa, jonka rikkomista ei voi estää eikä sen rikkomiseen syyllistyvää voida rangaista. Lakia on kehuttu maailman tiukimmaksi, koska siihen kirjatun tavoitteen mukaan tarkoitus on tehdä Suomi savuttomaksi.

Lain mukaan tupakan myynti, välittäminen tai luovuttaminen alle 18-vuotiaalle on kiellettyä jopa vankeuden uhalla. Teoriassa savukkeen alaikäiselle tarjoaja voisi joutua vankilaan, mutta edes poliisi ei voi ottaa sitä savuketta nuorelta pois eikä estää häntä sitä polttamasta. Lain kannattajien mukaan laki antaa nuorille signaalin, että yhteiskunta ei hyväksy alaikäisen tupakointia. Minun mielestäni se antaa sellaisen signaalin, että kaikki lait ovat ylimalkaisia elämänohjeita, joita voi noudattaa halutessaan. Tai jättää kokonaan noudattamatta ja nauraa päälle.

Ikävintä yleisen lainkuuliaisuuden kannalta on, että edes poliisilla ei ole keinoja valvoa lain noudattamista. Poliisi voi pyytää tupakoivaa nuorta tumppaamaan sätkänsä, mutta ei voi takavarikoida hänen tupakoitaan. Sakko tupakointirikkomuksesta voidaan määrätä vain siinä tapauksessa, että joku kiellosta huolimatta jatkaa tupakointia sellaisessa paikassa, jossa se lain mukaan on kiellettyä. Tämä koskee ihan kaikkia iästä riippumatta, mutta nuorta ei voida sakottaa pelkästään sen takia, että hän tupakoi alle 18-vuotiaana. Käytännössä tämä johtaa siihen, että poliisi tuskin viitsii edes huomautella asiasta. Nuori puolestaan saattaa ajatella, että ihan minkä tahansa lain rikkominen on täysin normaalia ja hyväksyttävää.

Jo täydellisen tupakoimattomuuden tavoitteen kirjaaminen lakiin on tekopyhää hurskastelua. Ihan yhtä hyvin rikoslakiin voitaisiin kirjata, että lain tavoitteena on poistaa maasta kaikki rikollisuus. Tällaista ei kukaan menisi ehdottamaan, koska kaikki tietävät tavoitteen epärealistiseksi. Tupakkalaki on täysin symbolinen laki, joka ilmeisesti antaa lainsäätäjille syvää moraalista tyydytystä. Nyt he voivat todeta, että ovat oman osansa tehneet. Nyt vain kaikkien on elettävä lain mukaan.

Lakiin pitää kirjata vain käskyjä ja kieltoja, joiden rikkomisesta on säädetty rangaistus ja joita voidaan valvoa tehokkaasti. Tavoitteet ja ylimalkaiset elämänohjeet kuuluvat lain esitöihin ja komiteamietintöihin, eivät lakitekstiin.

Paluu menneisyyteen

Torstaina, Elokuun 23. 2012

Sattuipa silmiini Iltalehden juttu, jossa kerrottiin tunarin restauroimasta sata vuotta vanhasta freskosta espanjalaisessa kirkossa. Jos juttu on totta, niin jälki on kyllä hirveää. Harrastelijan tarkoitus oli hyvä, mutta taidot puuttuivat.

Meillä ollaan restauroimassa koko yhteiskuntaa sadan vuoden takaiseen muotoonsa. Jo muutama vuosi sitten kaikki poliitikkomme unohtivat kokonaan sanan hyvinvointivaltio ja alkoivat puhua hyvinvointiyhteiskunnasta. Tämä enteili sitä, että julkisen sektorin osuutta kansalaisten hyvinvoinnin järjestämisessä pienennetään ja vastuuta siirretään ties minne. Yksilön oman vastuun lisäksi korostetaan yhteisöllisyyttä ja vapaaehtoistyötä.

Harrastelijat siis päästettiin restauroimaan hyvinvointivaltiota ja jälki on sen mukaista. Eri ministereillä tuntuu olevan suorastan kilpailu siitä, kuka saa ajettua oman hallinnonalansa nopeimmin alas. Tällä hetkellä johdossa näyttää olevan kuntaministeri ja hyvänä kakkosena tulevat tasaväkisesti sisäministeri ja puolustusministeri.

Hallituksen suurkuntahanke on selvää paluuta sadan vuoden takaisiin kuntiin. Silloin mm. lähes koko nykyisen Pohjois-Karjalan alueen kattoi Pielisjärven kunta. Välimatkat olivat hevospelien aikana valtavia eikä kukaan olisi ymmärtänyt sanaa lähidemokratia, vaikka sellainen olisi keksittykin. Kohta varmaan joku keksii sitoa kunnallisen äänioikeuden maksettuihin veroihin. Näin tehtiin aina vuoteen 1917 asti.

Sosiaalitoimen yksityistäminen on ihan sitä samaa restaurointia. Vanhustenhoito ja jopa toimeentulotuki yksityistetään ja kilpailutetaan kuten huutolaisauksuunissa ennen. Halvimman tarjouksen tekijä saa huutolaiset hoidettavakseen. Viimeiseimpänä uutuutena on edunvalvonnan yksityistäminen. Kirjailija Kalle Päätalon äiti Riitu oli lapsena orvoksi jäätyään joutunut huutolaiseksi ja holhoojat olivat jotenkin oudolla tavalla saaneet omikseen perheen maat.

Sisäministeri esitti Liikkuvan Poliisin lakkauttamista ja poliisipiirejä on yhdistelty jo kauan. Haja-asutusalueella ei poliisia enää näy, eikä sitä oikeastaan kannata pyytääkään paikalle. Vainajatkin ovat ehtineet jo jäähtyä poliisin viimein ennättäessä tutkimaan asioita. Tavoitteena näyttää olevan paluu 150 vuoden takaiseen häjyaikaan, jolloin isossa pitäjässä oli yksi ainoa ruma vallesmanni taistelemassa roistolaumoja vastaan. Tai sitten paikalliset perustavat omia järjestyskaartejaan, kuten tehtiin vajaa sata vuotta sitten.

Varuskuntien lakkauttaminen etenee rutisten, mutta etenee kuitenkin. Ainakin itäinen Suomi on kohta täysin vailla armeijan läsnäoloa. Tavoitteena lienee palata ruotujakolaitokseen, jossa muutamat talot yhdessä velvoitettiin ylläpitämään sotamies.

Seuraavaksi saamme varmaan käyttöön vuosina 1664 - 1883 voimassa olleen palveluspakon. Silloin jokaisen oli pystyttävä todistamaan olevansa jonkun toisen palveluksessa ellei sattunut kuulumaan omistavaan luokkaan. Työtä vailla oleva tuomittiin irtolaisena pakkotyölaitokseen. Oikeastaan tähän ollaan menossa hyvää vauhtia, koska jokainen työtön voidaaan jo nykyisin määrätä työharjoitteluun tai kuntouttavaan työtoimintaan tekemään työtä ilman palkkaa.

Tunareita ei pitäisi päästää restauroimaan yhtään mitään.

Jatkossa huolellisemmin

Keskiviikkona, Elokuun 22. 2012

Viime lauantaina kirjoitin Juuan kunnanjohtajan toimivaltansa ylittäen tekemästä päätöksestä, jolla hän vastoin hallintosääntöä myönsi tekniselle johtajalle palkallista virkavapaata ylemmän AMK-tutkinnon suorittamista varten. En kritisoinut kirjoituksessani koulutusta, palkallista virkavapaata enkä teknistä johtajaa. Kritiikkini kohdistui hallintosäännön vastaiseen menettelyyn ja asian katoamiseen kunnanhallituksen esityslistalta.

Eiliseen kunnanhallituksen kokoukseen asia oli taas ilmestynyt ylimääräisenä ja päätöskin saatiin tehtyä. Lyhyesti sanottuna kunnanjohtaja siis myönsi viime tammikuussa palkallista virkavapaata, vaikka hänellä ei ole tällaista toimivaltaa. Päätös olisi kuulunut kunnanhallitukselle.

Kunnanhallituksella on otto-oikeus kunnanjohtajan ja muiden viranhaltijoiden tekemiin päätöksiin. Jokaisessa kunnanhallituksen kokouksessa on vakioasiana viranhaltijoiden tekemien päätösten vahvistaminen. Kunnanhallitus päättää, että se joko käyttää otto-oikeuttaan kunnanhallituksen kokousten välissä tehtyihin päätöksiin tai kuten tavallista, ei käytä.

Eilisen kunnanhallituksen kokouksen pöytäkirjan mukaan kunnanjohtaja ei tuonut tätä virkavapausasiaa kunnanhallituksen harkintaan tammikuussa tehtyään päätöksen. Hän kertoi siitä vasta toukokuussa, jolloin virkavapaa oli jo pidetty. Kunnanhallitus joutui nyt toteamaan, että otto-oikeutta ei enää voida käyttää. Samalla kunnanhallitus heristi kohteliaasti sormeaan ja kehoitti jatkossa noudattamaan huolellisuutta henkilöstöä koskevien asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.

Kunnajohtajalle siis sanottiin suunnilleen että sattuuhan sitä, vaikka hän toimi vastoin virkavelvollisuuksiaan peräti kaksi kertaa samassa asiassa. Ensimmäinen oli toimivallan ylitys ja toinen asian jättäminen esittelemättä otto-oikeuden käyttämistä varten. Kunnanhallitus toteaa itsekin, että olisi asiasta tiedon saatuaan käyttänyt otto-oikeuttaan. Todennäköisesti kunnanhallitus olisi vahvistanut päätöksen sellaisenaan jo tammikuussa, joten asia olisi ollut kunnossa.

Nyt kunnanhallitus käytti harkintaansa ja antoi armon käydä oikeudesta. Hyvä näin, mutta kunnanhallitukselle ei taidettu edes esitellä muita vaihtoehtoja. Selvää on tietenkin, että jo pidettyä virkavapaata ei enää voi perua. Kunnahallituksella olisi kuitenkin ollut mahdollisuus periä tekniseltä johtajalta takaisin virkavapausajalta väärin perustein maksettu palkka.

Se olisi minunkin mielestäni ollut epäreilua, koska uskon teknisen johtajan toimineen vilpittömästi. Toinen vaihtoehto olisi ollut vaatia kunnanjohtajaa korvaamaan kunnalle aiheuttamansa vahinko. Se olisi saattanut olla paljon opettavaisempaa kun pelkkä pyyntö olla jatkossa huolellisempi.

Tämä on kokonaisuudessaan pikkujuttu, mutta kuvaa hyvin kunnan toimintaa. Jos tällaisissa asioissa viitataan säädöksille kintaalla, niin mahtaako samaa tapahtua myös isommissa asioissa? Se tässä huolestuttaa, ei yhden virkamiehen parin viikon palkallinen virkavapaus.

Tarranliimaajien vallankumous

Tiistaina, Elokuun 21. 2012

- Parlamentarismi ei tuota tuloksia. Rauhanomaisesti emme kykene ravistelemaan suomalaisia hereille. Koska Suomen Vastarintaliike on vallankumouksellinen kansallissosialistinen järjestö, on kukin sen aktivisteista valmis uhraamaan ja puolustamaan aatettaan ja tovereitaan viimeiseen asti. Meidän on vastaisuudessa oltava entistä näkyvämpi, hyökkäävämpi ja kiinteämpi liike. Kykymme ja arvomme ihmisinä tullaan mittaamaan suhteessa vallankumoukseen. Millään muulla ei lopulta ole väliä.

Tällaisia juttelee ihan omalla nimellään ja kasvoillaan Suomen Vastarintaliikkeen uusi, edeltäjänsä nimeämä johtaja. Lisää tästä liikkeestä voitte halutessanne lukea täältä ?p=5289

Suomen Vastarintaliike on natsijärjestö. Heidän tavoitteenaan on perustaa uusi kansallissosialistinen tasavalta, joka muodostuu Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista sekä mahdollisesti Baltian maista. Nämä alueet muodostavat luontevan rodullisen ja kulttuurillisen alueen, jonka olemassaolon uusi valtio turvaa.

Uusi valtio nojaa valtansa voimaan, armeijamalliseen hierarkiaan, kurinalaisuuteen, uskollisuuteen ja ennen kaikkea johtajaan, jota tavallinen ihminen ei pysty heti kyseenalaistamaan. Nykyisen demokratiakäsitteen kannattaja kannattaa samalla myös mm. homojen avioliitto- ja adoptio-oikeutta, siionistista finanssiplutokratiaa sekä kansainvälistä yläluokkaa. Arjalaiset ihmiset pyritään nykyisin muuttamaan ajattelemattomiksi, mutta asiat muuttuvat. Tulevaisuudessa on yksi valtapuolue, Nationalsocialistisk Orden NSO, jonka johtavat jäsenet tulevat muodostamaan korkeimman senaatin, joka valitsee johtajan ja toimii hänen neuvonantajanaan.

Ylläoleva on heidän omasta ohjelmastaan parin vuoden takaa, mutta ei tavoite ole miksikään muuttunut. Toimintatavat sen sijaan ovat. Aiemmin nämä keskittyivät liimailemaan tarrojaan yön pimeydessä, mutta nykyisin he järjestävät omia taistelukoulutuspäiviään ja kuten nähdään, esiintyvät täysin avoimesti.

Tällainen avoimuus on yhteiskunnan kannalta hyvä asia, mutta heidän itsensä kannalta uskaliasta. Valtiovalta ei suhtaudu kovin suopeasti vallankumoussuunnitelmiin. Rikoslain 13 luvun 3 §:n 2 momentti sanoo asiasta näin:

Valtiopetoksen valmistelusta tuomitaan myös se, joka perustaa tai organisoi yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on Suomen valtiosäännön tai valtiojärjestyksen väkivaltainen kumoaminen tai muuttaminen, osallistuu johtavassa asemassa tai muuten merkittävällä tavalla sellaisen yhteenliittymän toimintaan tai tietoisena yhteenliittymän tarkoitusperästä antaa sille merkittävää taloudellista, järjestöllistä tai muuta vastaavaa tukea. Teosta säädetty minimiragaistus on 4 kuukautta ja maksimi 4 vuotta vankeutta.

Eivät nämä koskaan mitään vallankuomusta tule tekemään. Olen kuitenkin 22.7.1977 vannomassani sotilasvalassa luvannut näin:

Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tahi maan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

En usko natsivallankumouksen koskaan etenevän tarrojen liimaamista pitemmälle, joten enpä viitsi vaivata viraanomaisia millään ilmoituksella. Jos tämä kirjoitus sattuu jonkun viranomaisen silmiin, niin voin sanoa täyttäneeni valani velvoituksen.

Ajatuksen outo lento

Maanantaina, Elokuun 20. 2012

Kokoomuksen Sirpa Asko-Seljavaara julkaisi eilen Uuden Suomen blogissaan kirjoituksen, jonka ajatusta minä en oikein ymmärrä. Koska juttu Kuka hyötyy vanhusten laitoshoidosta? on lyhyt, niin julkaisen sen kokonaan tässä:

Ministeri Guzenina-Richardson haluaa korkeat, tiukat henkilöstömitoitukset vanhuspalvelulaitoksiin (vanhainkodit ja pitkäaikaishoito). Jotta kunta pystyy ne täyttämään, tulee vanhusten avohoitoa (kotihoito, palveluasuminen) vähentää kunnassa. Kuka tästä hyötyy?

Omaiset eli perilliset hyötyvät siitä, että mummo suljetaan loppuiäkseen vanhainkotiin. Siellä mummon eläkkeestä ja muista tuloista (esim.vuokratulo) leikataan kunnalle 85% niin, että omaan käyttöön jää vain 90 eur kuukaudessa. Vanhainkodissa kunta maksaa kaikki kustannukset kuten asuminen, ruoka, lääkkeet, hoito ja hoitotarvikkeet. Laitoshoito on kunnalle kallista.  Mummon ei tarvitse myydä omaisuuttaan, kuten asuntoaan. Se jää perillisille.

Jos mummo valitsee yksityisen palveluntuottajan, joka voi maksaa 2000-4000 euroa kuukaudessa, hänen kaikki tulonsa menevät asumiseen ja palveluihin. Hän joutuu maksamaan lääkkeet ja hoitotarvikkeet itse. Mummon tulot, eivätkä Kelan hoitotukikaan  riitä palveluasumiseen. Hän joutuu myymään asuntonsa ja vähitellen koko omaisuutensa. Mitään perintöä ei jää lapsille. Vähitellen kunta joutuu antamaan palvelusetelin vanhukselle, jotta hän voi asua yksityisessä hoivassa loppuun saakka.

Avopalveluja, kuten kotihoitoa ja omaishoitoa tulisi kehittää, jotta voimme asua kotona mahdollisimman pitkään, ei kuitenkaan aina loppuun saakka, sillä vanhusta tulee hoitaa turvallisesti ja hänen omaa tahtoaan kunnioittaen.

Näin siis Sirpa Asko-Seljavaara. Hän tuntuu ajattelevan, että jossain vaanii häijy yhteiskunta, joka haluaa kaapata kotihoidossa olevat vanhukset laitoksiin ja hoitaa heitä siellä väkisin. Hoidettavan eläke- ja muut tulot tämä hävytön yhteiskunta vie lähes kokonaan, mutta jättää omaisuuden rauhaan odottamaan perittävän kuolemaa.

Onneksi tähän hätään rientävät hoidosta 2 000 - 4 000 euroa kuukaudessa perivät yksityiset palveluntuottajat, jotka pakottavat vanhuksen myymään omaisuutensakin pystyäkseen maksamaan hoidon. Vasta rahojen loputtua ja omaisuuden kadottua antaa yhteiskunta kalliin palvelusetelin.

Asko-Seljavaarasta on tainnut tulla kommunisti, koskapa hän suhtautuu näin epäilevästi yksityisiin palveluntuottajiin ja suorastaan vihamielisesti perintöön.

Tällaista tekstiä syntyy vaalien alla, kun asioista näköjään mitään tietämätön yrittää manipuoloida vielä vähemmän tietäviä äänestäjiään. Tässä maassa ei ole eikä tänne tule sellaista määrää laitoshoitopaikkoja, että kaikki vanhukset voitaisin niihin kaapata. Ei sittenkään, vaikka rahaa lapioitaisiin yhä kiihtyvällä tahdilla ostopalveluihin. On ihan varmaa, että kotona asumaan pystyvät saavat siellä jatkossakin asua.

Ydinajatuksena tässä kummallisessa tekstissä lienee, että vanhustenhoitoon kaavailtu henkilöstömitoitus on se kaiken pahan alku ja juuri. Mistähän löytyisi joku puhumastaan asiasta jotain tietävä kokoomuspoliitikko?

Mistä näitä tulee?

Sunnuntaina, Elokuun 19. 2012

-Tämä sosiaaliturva ei toimi, kun työttömän ei tarvitse tehdä ollenkaan töitä tai yleensä ettei vaadita rahan vastineeksi edes aamulla menemään jonnekin. Se vasta ihmisen rampauttaa.

Näin pohdiskeli taas kerran eräs tuleva kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas facebookissa. Minä en lakkaa ihmettelemästä näiden ihmisten ajattelua. Heillä ei tunnu olevan mitään käsitystä sosiaaliturvan ja työnteon välisestä suhteesta ja kaikkein vähiten työttömyydestä. Heillä on merkillinen päähänpinttymä, jonka mukaan työttömät ovat työttömiä omasta halustaan ja siksi heidät pitäisi pakottaa tekemään jotain hyödyllistä ilmaiseksi. Jos mitään tekemistä ei löydy, niin sitten työttömien pitäisi ainakin “mennä jonnekin” rahan vastineeksi.

Mikähän mahtaisi olla sellainen paikka, jonne työttömien pitäisi mennä aamuisin rahan vastineeksi? Mahdetaankohan nyt taas kerran puhua vaikkapa lumitöistä, vanhustenhoidosta ja tuhansista muista tekemättömistä töistä? Vai pitäisikö työttömien mennä johonkin toimintakeskukseen seisoskelemaan tumput suorina tai askartelemaan vaikkapa joulukuusenkoristeita? Vai olisiko pelkkä asennossa seisottaminen torilla mitään?

Kumpikohan rampauttaa ihmistä enemmän, pelkkä työttömyys vai työttömyys höystettynä ilmaisella työnteolla tai pelkällä velvollisuudella mennä jonnekin päivittäin?

Sanotaan se nyt taas kerran. Työ on sellaista toimintaa, josta maksetaan alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työtön on sellainen, jolla ei ole työpaikka eikä kukaan maksa hänelle palkkaa. Siksi työttömälle maksetaan työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea tarkoituksena pitää hänet hengissä sen aikaa, että se työpaikka löytyy. Työttömyysetuutta tai jopa toimeentulotukea vastaan tehtävä työ on hävytöntä ilmaisen työn teettämistä.

Olen ennenkin kertonut tapauksen vajaan kymmenen vuoden takaa, jolloin toimin vähän aikaa työttömien yhdistyksen toiminnanjohtajana. Yhdistyksen kirpputorin ja ruokalan tiloihin tuli eräs hyvin pukeutunut rouva kyselemään, että missä täällä niitä työttömiä on. Hänestä kun olisi niin mukava niitä katsoa ja hän oikein asiakseen sitä varten lähti liikkeelle. Harmittaa, että en tullut kysyneeksi odottiko rouva kenties näkevänsä sirkustemppuja vai halusiko hän vain käskeä näitä joutilaita menemään töihin.

Nyt ne sen rouvan ajatusmaailmalla varustetut ihimiset pyrkivät ja varmaan pääsevätkin valtuustoihin. Eduskunnassahan heitä jo on.

Pidetään piilossa

Lauantaina, Elokuun 18. 2012

Jos työnantaja ei kohtele työntekijöitään tasapuolisesti, niin työilmapiiri kärsii. Juuan kunnan työilmapiirin oletan melko huonoksi ja olen vähän sellaista kuullutkin. Syynä on yksinkertaisesti se, että kunnan henkilöstöpolitiikka perustuu tasapuolisuuden sijaan henkilösuhteisiin, sukulaisuuteen, kaveruuteen ja ihan pelkkään pärstäkertoimeen.

Yksi saa, mutta toinen ei saa samaa. Lisäksi päätökset tehdään vaivihkaa ja yritetän pitää salassa. Työyhteisö ne kuitenkin tietää ja lipsahtaapa joskus jotain julkisuuteenkin. Viime kunnanhallituksen esityslistalle pääsi vahingossa yksi virkavapausasia, mutta se poistettiin kiireen vilkkaa kokouksessa.

Kunnanjohtaja päätti viime tammikuussa myöntää tekniselle johtajalle palkallista virkavapaata kaikkiaan 14 päivää tammi-toukokuun väliselle ajalle ylempään AMK-tutkintoon kuuluvia opintoja varten. Kunnan hallintosäännön 35 §:n mukaan kunnajohtajalla ei tällaista oikeutta ole. Hän saa kyllä myöntää palkatonta virkavapaata 30 päivän ajan, mutta ei palkallista. Lisäksi hän saa määrätä alaisiaan koulutukseen, mutta se koskee vain tavanomaista työhön liittyvää työajalla tapahtuvaa kurssitusta.

Kunnanjohtaja siis ylitti toimivaltansa ja asia oli tarkoitus korjata hyväksyttämällä asia jälkikäteen kunnanhallituksella. Näin ei kuitenkaan tehty eikä asia näytä olevan seuraavankaan kokouksen esityslistalla. Ilmeisesti kunnanhallitus päätti olla hiljaa ja toivoa, että kukaan ei asiaa huomaisi.

En minä tätä opiskelua vastusta ollenkaan, en edes palkallisena. Oppi on aina hyväksi eikä kunnan taloutta kaada kenenkään kahden viikon mittainen palkallinen virkavapaus. Se tässä vain ihmetyttää, että miksi toisille annetaan mahdollisuus täydentää ammatillista koulutustaan palkallisesti, mutta jotkut toiset eivät pääse edes työhönsä suoraan liittyville parin vuorokauden mittaisille koulutuspäiville. Lisäksi tiedän ainakin yhden henkilön suorittaneen nykyisen tehtävänsä edellyttämän tutkinnon kesälomiensa aikana ja palkatonta virkavapaata ottaen.

Kunnan pitäisi laatia kelvollinen henkilöstöstrategia ja saattaapa sellainen ollakin jossain nurkassa pölyttymässä. Kukaan ei ainakaan ole sitä ihan äsken tutkinut, saati sitten soveltanut.

Laillista kikkailua

Perjantaina, Elokuun 17. 2012

Hoitajien henkilöstömitoituksen lisääminen lakiin kuulemma tuhoaa koko terveydenhuollon ja julkisen sektorin talouden. Näinhän meille kerrotaan. Minun mielestäni on ihme, ettei se julkinen talous ole jo täysin tuhoutunut. Yksityiset suuryritykset myyvät yhä enemmän kunnille ostopalveluja nimenomaan hoitoalalla ja lisääntyvässä määrin myös sosiaalialalla lastensuojelua myöten. Veroja ne kuitenkin maksavat voitoistaan käsittämättömän vähän.

Esimerkiksi näitä kaikkia palveluja myyvän Mehiläisen omistaa Ambrea, joka taas kuuluu Jerseyn veroparatiisissa reksiteröityyn Triton-konserniin. Toissa tilikaudella Mehiläinen tuotti voittoa 40 miljoonaa euroa, josta se maksoi yhteisöveroa Suomeen vain 360 000 euroa.

Viimeksi kuluneella poikkeuksellisen lyhyellä tilikaudella 1.5. - 31.12.2011 Mehiläinen tuotti voittoa 21,7 miljoonaa euroa, josta se maksoi yhteisöveroa 542 287 euroa. Yhteisövero on suomessa 26 %, mutta Mehiläisen tapauksessa se oli vain 2,5 %.

Rahat on siirretty emoyhtiö Ambrealle Jerseyn saarelle konserniavustuksina ja korkovähennyksinä. Konserniavustus on suoraa rahansiirtoa ja korkovähennys toimii näin:

Kansainvälinen emoyhtiö siirtää varojaan suomalaiselle tytäryhtiölle lainoina, jota ne eivät välttämättä edes tarvitse. Tytäryhtiön emoyhtiölle maksamat korot ovat verovähennyskelpoisia, joten ne pienentävät verotettavaa voittoa. Mehiläinen on velkaa muille saman konsernin yrityksille peräti 23 miljoonaa euroa ja saamisia sillä on niiltä vain kolme miljoonaa.

Mehiläisen lisäksi tätä tekevät kaikki palveluja myyvät kansainväliset yritykset. Laillinen veronkierto tai virallisesti verosuunnittelu sujuu oikein hyvin. Verotuksen pienentämiseksi ulkomaille siirretyt voitot on kuitenkin hankittu osittain verovaroin, kunnille myydyistä ostopalveluista. Ja jokainen tietää, keneltä ne kunnan rahat ovat peräisin.

Niin kauan kuin tällainen rahan virtaaminen ulkomaille on laillista on turha tulla höpöttämään henkilöstömitoituksen tuhoisasta vaikutuksesta julkiseen talouteen. Tukitaan tällaiset rahavuodot, niin ongelma ainakin pienenee.

Kataisen palkka-ale

Torstaina, Elokuun 16. 2012

Pääministeri Jyrki Katainen julisti eilen, että oppisopimuskoulutuksessa olevien palkkaa tulee pudottaa roimasti. Hänen retoriikkansa oli mielenkiintoista. Syvällä vakaumuksen rintaäänellä hän kertoi esimerkin kuorma-autoyrittäjästä, joka ottaa opinhaluisen nuoren koulutettavaksi oppisopimuksella ja joutuu maksamaan tälle täyden ammattimiehen palkan. Eihän tässä ole mitään tolkkua, hän perusteli julistustaan.

Harvoin kuulee pääministerin suusta noin onnetonta perustelua. Olisi ihan oikeudenmukaista kuitata hänen mietteensä lyhyesti sanomalla VMP, mutta yritän olla vähän Kataista perusteellisempi.

Työnantaja ei maksa oppisopimuskoulutuksessa olevalle täyttä ammattimiehen palkkaa. Ammattikoululaisten etujärjestö Sakki ry:n mukaan oppisopimuskoulutuksessa olevalle maksetaan työjaksoilta palkkaa, joka on noin 70 - 80 % työehtospoimuksen alarajasta. Palkka ei siis missään tapauksessa ole ammattimiehen palkka.

Kouluttavatko työnantajat sitten nuoria oppisopimuksella ihan hyvää hyvyyttään, palkkaa maksaen ja korvauksetta? Eivät kouluta. Työnantajalle maksetaan ammattiin valmistavasta koulutuksesta oppilasta kohti 1-250 euroa kuukaudessa ja joissain tapauksissa jopa 350 euroa. Lisäkorvausta maksetaan 1-200 euroa kuukaudessa.

Jos koulutettavaksi otetaan työtön henkilö, niin tämän lisäksi työnantajalle maksetaan palkkatuen perusosana 23,50 euroa päivältä ja lisäosaa, joka on enimmillään 60 % perustuesta. On siis ihan selvää, että oppisopimuskoulutuksesta ei koidu työnantajalle pelkkiä kustannuksia ilman mitään korvauksia.

En missään tapauksessa halua vähätellä oppisopimuskoulusta ja sitä järjestäviä työnantajia. He tekevät erinomaista työtä ja ovat kaikki saamansa korvaukset ansainneet. Kataista minä kritisoin poliittisena helppoheikkinä toimimisesta. Hänen puheissaan kaikuu se vanha tuttu kokoomuksen ajatus, jonka mukaan työpaikkoja luodaan ja työllisyyttä parannetaan mahdollisimman halvalla tai peräti ilmaisella työvoimalla.

Entä jos joku ottaisi Kataisen puheet ihan tosissaan ja toteuttaisi ne sellaisenaan? Oppisopimuskoulutettavilta vietäisiin suurin osa nyt maksettavasta palkasta, mutta ilmeisesti kaikki työnantajan tuet pidettäisiin ennallaan. Näin päättelen siitä, että Katainen ei puhunut niistä korvauksista mitään.

Epäilemättä se esimerkkinä toimiva kuorma-autoyrittäjä ottaisi paljon lisää opetettavia, koska se olisi taloudellisesti kannattavaa. Koulutettavat tekisivät hänelle työtä työharjoittelujaksojen aikana ja firma saattaisi menestyä hyvin. Mikään ei kuitenkaan takaisi, että ne koulutuksesta valmistuneet saisivat pysyvän työpaikan. Ei työnantajan kannattaisi palkata ammattimiehiä, joille joutuisi oikeasti maksamaan TES:n mukaista ammattilaisen palkkaa. Hän ottaisi tietenkin uusia koulutettavia tekemään työt puoli-ilmaiseksi.

Tällä tavalla saataisiin paljon niitä Kataisen kaipailemia potentiaalisia yrittäjiä. Kuinkahan moni heistä oikeasti pystyisi perustamaan kujetusalan yrityksen ja onnistuisi työllistämään edes itsensä? Kalusto on melkoisen kallista.

Sama pätee ihan kaikilla muillakin aloilla. Työnantaja ei maksa täyttä palkkaa, jos hänellä on mahdollisuus saada työntekijöitä halvemmalla. Sanon minä sen sittenkin: VMP.

(Ne Kataisen unohtamat työnantajan saamat tuet löytyvät täältä: rahoitus.html)

Rikolliset

Keskiviikkona, Elokuun 15. 2012

Rikoslain mukaan enintään kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun voi tuomioistuin määrätä yhdyskuntapalveluun. Palvelu ajoitetaan yhtä pitkälle ajanjaksolle kuin alkuperäinen vankeusrangaistus on. Työtä tehdään yleensä 3-4 tuntia kerrallaan kaksi kertaa viikossa. Työ tehdään julkisyhteisön (valtio, kunnat, seurakunnat) tai julkisoikeudellisen yhdistyksen palveluksessa.

Tähän ei ole mitään huomautettavaa; rikollinen on rangaistuksensa ansainnut ja yhdyskuntapalvelun on lainsäätäjä katsonut soveliaaksi rangaistusmuodoksi.

Rikollisia kohdellaan kuitenkin lievemmin kuin pitkäaikaistyöttömiä. Työtön voidaan määrätä pelkällä työvoimaviranomaisen hallinnollisella päätöksellä kuntouttavaan työtoimintaan tekemään ilmaista työtä 3 - 24 kuukaudeksi kerrallaan. Työ tehdään julkisyhteisön (valtio, kunnat, seurakunnat) tai julkisoikeudellisen yhdistyksen palveluksessa. Työtä on tehtävä 1 - 5 päivänä viikosssa vähintään neljä tuntia päivässä. Palkkaa ei makseta, vaan kuntouttavalla työtoiminnalla rangaistu saa pelkän työmarkkinatuen ja yhdeksän euroa päivässä ruokarahaa.

Yhdyskuntapalveluun tuomittu on tehnyt jonkin rikoksen. Pitäaikaistyöttömän ainoa rikos on työttömyys. Jos työtön on saanut työmarkkinatukea 500 päivän ajan, työmarkkinatukea työttömyyspäivärahakauden jälkeen 180 päivää tai jos hän on viimeiset 12 kuukautta saanut elantonsa toimeentulotuesta, niin hänet voidaan määrätä kuntouttavaan työtoimintaan.

Tuomittu rikollinen ja pitäaikaistyötön tekevät rinta rinnan samaa työtä, mutta rikollinen tekee sitä vähemmän.

Tässä sama asia kuvana:

Historiaa kirjoitetaan

Tiistaina, Elokuun 14. 2012

Kaikkien kansanliikkeiden tai sellaisiksi aikovien kannattaa aloittaa hyvissä ajoin oman historiansa kirjoittaminen, jotta menneisyydestä saadaan mahdollisimman mieluisa ja sankarillinen. Jonkinlaista kummallista hupia minulle tuo Finnish Defence Leaguen meneillään oleva menneisyyden kartoitus. Tämä islaminvastainen porukka lienee toiminut facebookissa vasta reilun vuoden, mutta sankaritarun aineksia alkaa olla jo koossa.

Virallisen version mukaan liikkeen ainoa näkyvä hahmo Mimosa Koiranen on ihan yksin ja omasta aloitteestaan perustanut FDL:n huolestuttuaan median vääristelystä. Näin se tapahtui:

Ehkä kaikki oikeasti kävi näin. Ehkä Mimosa tosiaan koki jumalaiseen ilmestykseen verrattavan hengellisen herätyksen Tampereella tapahtuneen tuhopolton seurauksena ja päätti ilman mitään ulkomaisia esikuvia perustaa facebookiin ryhmän puolustamaan suomalaisia arvoja ja puolueetonta tiedotusta.

Minunkin hataran muistini mukaan ryhmä ilmestyi juuri Tampereen tuhopolton aikoihin. Mimosan nimeä en silloin tiennyt, koska hän ei kirjoitellut ainakaan omalla nimellään. Kaikki muut kirjoittelivat ja kaikkein eniten ääntä pitivät Klaus Elovaara ja Jani Viinikainen. Jutut olivat sitä tasapuolista muslimien, homojen ja viherpunikkien vihaamista, jota nämä herrat harjoittivat ja harjoittavat yhä lukuisissa muissakin ryhmissä. Siksi en kiinnittänyt FDL:n touhuihin juuri mitään huomiota.

Sitten tälle “kansanliikkeelle” ruvettiin etsimään näkyvää edustajaa yllättävän demokraattisesti äänestyksellä. Tämä on aika kummallista, koska luulisi liikkeen perustajan olevan itseoikeutettu johtaja. Äänestyksessä oli ehdolla useita nimiä, kuten kuvasta näkyy:

Äänestyksen voitti siis Mimosa, mutta hyvänä kakkosena oli Klaus Elovaara ja Jani Viinikainen sijoittui kolmanneksi. FDL:n kannalta äänestystulos oli varmasti hyvä asia, mutta miksi ihmeessä perustaja mahtoi kokea tarpeelliseksi äänestyttää oman liikkeensä johtajasta?

Mimosa sanoo, että English Defence Leaguella ei ollut mitään tekemistä FDL:n kanssa. Samaa väitettä on toisteltu useinkin, vaikka kaikki nimeä, tunnusta ja toimintatapoja myöten on selvää EDL:n kopiointia. Yhteyttäkin pidetään tiiviistii, kuten tässä nähdään:

Ennen nettiaikaa oman historiansa pystyi kirjoittamaan uusiksi niin monta kertaa kuin halusi, mutta nykyisin siinä voi tulla uskottavuusongelmia. Kaikesta kun jää jälki ja joku ne jäljet kuitenkin muistaa.

Keskiviikko 15.8.

Kuten odottaa sopi, niin FDL:ssä teksti otettiin vastaan asiallisesti kritisoiden:

Eipä taida olla tuossa joukossa yhtään aikuista.

Hölynpölyä

Maanantaina, Elokuun 13. 2012

Mitä tekee pohjoiskarjalaisen Juuan kunnan kunnanhallitus silloin, kun se joutuu antamaan lainvastaisesta toiminnastaan selityksen Aluehallintovirastolle? Se kirjoittaa sivun verran itsestäänselvyyksiä ja hölynpölyä, mutta ei vastaa kantelussa esitettyyn ollenkaan. Syyn se vierittää kokonaan sellaiselle taholle, joka ei kunnanhallituksen oman määräyksen takia ole asiaa edes päässyt käsittelemään.

Kyse on etsivän nuorisotyön projektista, jonka sivistyslautakunta päätti aloittaa päätöksellään 15.6.2010. Projektin tarkoituksena oli tavoittaa tuen tarpeessa olevia nuoria hyvissä ajoin ennen syrjäytymistä ja saattaa heidät palvelujen ja muun tuen piiriin. Rahoitus projektiin saatiin ministeriöltä ensiksi ajalle 1.7.2010 - 31.5.2011 ja heti perään aina 31.3.2012 saakka. Tätä jatkorahoitushakemusta ei lautakunta käsitellyt, vaan sen hoiti sivistysjohtaja virkansa puolesta.

Uutta jatkorahoitusta olisi pitänyt hakea joulukuun 2011 alkuun mennessä. Sitä ei kuitenkaan haettu, koska kunnanhallitus päätti epävirallisesti ja siis pöytäkirjan ulkopuolella lopettaa koko projektin. Sivistysjohtajalle annettiin määräys olla hakematta rahoitusta ja häntä kiellettiin esittelemästä asiaa lautakunnalle.

Kunnanvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen kanteli asiasta Aluehallintovirastolle. Kunnanhallitus antoi niin sanotun selvityksensä  9.5.2012. Selvityksessä kerrataan projektin eteneminen ja tarkoitus ja referoidaan asiaan liittyvää lainsäädäntöä. Sanallakaan ei kerrota, miten projekti loppui. Lopuksi koko asia laitetaan lautakunnan omaksi syyksi tällä lauseella:

Juuan sivistyslautakunta ei ole tehnyt erillispäätöstä jatkorahoituksen hakemiseksi projektimuotoiselle etsivänuorisotyölle 31.3.2012 jälkeiselle ajalle.

Selitys päättyy juuri kun ollaan pääsemässä itse asiaan. Tietenkään lautakunta ei hakenut rahoitusta, koska kunnanhallitus sen hakemisen nimenomaan kielsi. Kielsipä vielä epävirallisesti, pelkän kahvipöytäkeskustelun tuloksena ilman, että asiasta olisi tehty merkintää pöytäkirjaan. Tämän päätöksen puuttumisen on kunnanjohtaja kantelun tekijälle suoraan myöntänyt, vaikka se ei ole edes tarpeen. Näkeehän sen jokainen pöytäkirjoja lukeva, että tällaista päätöstä ei ole koskaan tehty.

Kunnanhallitus siis kielsi epävirallisella ja siten lainvastaisella päätöksellään lautakunnan esittelijää esittelemästä lautakunnan toimivaltaan kuuluvaa asiaa. Ymmärrän hyvin, että tätä on hankala selittää kanteluviranomaiselle.

Olisihan projekti voinut jatkua, jos sivistysjohtaja olisi uskaltanut toimia vastoin laitonta määräystä ja esitellyt rahoitushakemuksen lautakunnalle. Harva kuitenkaan tohtii tehdä omaa elämäänsä hankalaksi uhmaamalla ylempiään.

Tapaoikeus ja laki

Sunnuntaina, Elokuun 12. 2012

Jotkut lietsovat jatkuvasti kauhukuvia islamin maailmanvalloituksesta ja sharia-lainsäädännön voittokulusta. Sharia kärkkyy suunnilleen rajallamme ja oikeastaan on jo täällä. Kohta sitten kivitetään julkisesti avionrikkojia ja silvotaan pikkutyttöjä, eivätkä Suomen viranomaiset mahda asialle mitään.

Jos näille pelkoaan huutaville vouhottajille yrittää puhua järkeä, niin seurauksena on joukkohyökkäys. Tälle massamölinälle on tyypilistä, että kenelläkään ei ole yhtään mitään järkevää kommentoitavaa heille sanottuun. He toistavat omia uskonkappaleitaan tilskuttaen kuin itsepäinen lintu yhtä ja samaa. Näin se taas kerran käy:

Kommentoin siis erästä viestiketjua ihan toisella sivulla, mutta FDL katsoi aiheelliseksi nostaa kommenttini omaksi päivityksekseen. Mitäs kamalan suvakkimaista minä sitten oikein sanoin? Sanoin, että erilaisia uskonnollisia tapoja saa noudattaa, mikäli ne eivät ole ristiriidassa Suomen lainsäädännön kanssa. FDL:n mielestä minä olen unohtanut, että jotkut ääriainekset noudattavat shariaa äärimuodossaan.

En minä sitä ole unohtanut. Jos joku noudattaa Suomen lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevaa uskonnollista tapaa, niin hän syyllistyy rikokseen. Kaksi al-shabaab -yhteyksistä epäiltyä jäi kiinni, joten Suomen laki myös toimii. Näille FDL:n vänkääjille ja ajatustenlukijoille ei mene päähän tämä perusasia:

Suomen oikeusjärjestelmä ei salli lainsäädännön kanssa ristiriidassa olevaa uskonnollista tapaoikeutta, ei yhtään minkään uskonnon. Jos sen sijaan jokin uskonnollinen tapa, kuten vaikkapa sapatti tai paasto, ei ole ristiriidassa Suomen lain kanssa, niin kenelläkään ulkopuolisella ei pidä olla tähän tapaan mitään sanomista.

Järjen äänellä puhumista yrittävä saa siis vastaansa mölinää ja erityisesti FDL:n ylläpitäjiltä myös psykologisen pika-analyysin.

Näin siis päädytään pika-analyysin kautta suvakkivastustajan esittelyyn. Lopuksi sitten tämä toisessa paikassa jutun alunperin aloittanut sulkee ympyrän ja palaa takaisin omaan lähtöolettamaansa kertomalla, että vastustajat eivät ymmärrä moneen kertaan jauhettuja totuuksia. Tässä asiassa olen tämän Sari Karlströmin kanssa kerrankin samaa mieltä.

Suomen oikeusjärjestelmän perusteisiin tutustuminen olisi ihan hyödyllistä myös FDL:lle ja sen myötäilijöille. Ja kun nyt FDL katsoo asiakseen linkittää myös tämän blogini esittelysivun, niin ennen niitä odotettavissa olevia kunnianloukkauksia ja laittomia uhkauksia kannattaa lukea, miten olen luvannut niihin suhtautua.

klo 20.20

FDL näkyy jatkavan samasta aiheesta vielä näin:

...tuo suvakkiväki ei todellakaan tunnu tajuavan, että Euroopassa toimii jo SHARIA-OIKEUKSIA eli asiat päätetään SHARIA-MUKAAN. Sahrai EI OLE mikään tapa, jollaisia esim joulukuusenkoristelu tai siivouskäytännöt. M

M:lle tiedoksi, että juridiikassa tapaoikeudella tarkoitetaan muuta kuin lainsäädäntöelimissä säädettyä lakia.  Tällaista tapaoikeutta ovat mm. sharia ja Mooseksen laki, jota muuten Ruotsin valtakunnassa käytettiin toissijaisena oikeuslähteenä 1600-luvulla. Oleellista on tajuta, että kukaan ei ole tuomassa shariaa Suomen säädännäisoikeuden rinnalle, saati sitä korvaavaksi.

Hallinnon tasapuolisuus

Lauantaina, Elokuun 11. 2012

- Nimeni on ylikersanddi NN ja dapani duledde dundemaan. Olen viddumainen mies, mudda olen viddumainen kaikille dasapuolisesdi. Minulla ei ole suosikkeja.

Näin esitteli itsensä aikoinaan aliupseerikoulun joukkueenjohtaja ja hän osoittautui sanojensa mittaiseksi mieheksi. Ei hän oikeasti niin kauhean paha ollut, mutta hän oli aina ehdottoman tasapuolinen kaikkia alaisiaan kohtaan. Hänellä ollut suosikkeja eikä inhokkeja. Hän tulee aina mieleeni silloin, kun mietin hallinnon tasapuolisuuden vaatimusta.

Hallinnon oikeusperiaattesta säädetään Hallintolain 2 luvun 6 §:ssä näin:

Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Otetaanpa muutama eilen kuulemaani tapaus Juuan kunnan hallinnon tasapuolisuudesta. Verkkosivujensa mukaan kunta omistaa 385 vuokra-asuntoa, joista yli puolet on aravavuokra-asuntoja. Näitä arava-asuntoja vuokrattaessa asetetaan kunnan kertoman mukaan etusijalle eniten asunnon tarpeessa olevat pienituloisimmat ja vähävaraisimmat hakijat.

Kuntaan muuttoa suunnitteleva entinen juukalainen ja toinen täällä jo asuva henkilö ovat mitenkään tosiinsa liittymättä tiedustelleet kunnan vuokra-asuntoa. Heille on sanottu suoraan, että luottotiedoissa olevan häiriömerkinnän takia he eivät koskaan tule saamaan kunnalta asuntoa. Kuitenkin myös luottotietonsa menettäneille vuokrataan jatkuvasti asuntoja vaatimalla heiltä takuuvuokra ja muutaman kuukauden vuokraennakko. Molemmat asunnonkyselijät ovat ilmoittaneet halukkuutensa maksaa sekä takuuvuokra että kolmen kuukauden vuokraennakko. Heidän tapauksessaan se ei auta, vaan heihin sovelletaan eri sääntöjä.

Molemmissa tapauksissa unohtui hallinnon tasapuolisuus ja toisessa myös perustuslaki. Sen mukaan jokaisella on oikeus valita asuinpaikkakuntansa itse. Kunta tai sen yksittäinen virkamies eivät saa toimia portinvartijana estämässä ei-toivottujen henkilöiden muuttamista kuntaan. Asia saattaa paluumuuttajan osalta mennä myös Rikoslain puolelle. Hän sattuu olemaan romani ja jos tämä vaikuttaa hänen kohteluunsa, niin sitten voidaan puhua jo syrjinnästä.

Toinen tapaus liittyy romuajoneuvoon, joka lain mukaisesti on siirtynyt kunnan omaisuudeksi määräajan kuluttua. Ojaan hylätty ajoneuvo oli hinattu kunnan varikolle ja eräs henkilö tarjoutui ostamaan sen kunnalta sadalla eurolla. Asiasta vastaava viranhaltija oli luvannut harkita tarjousta. Kun asiaa tiedusteltiin seuraavan kerran, niin ajoneuvo oli myyty viranhaltijan tuttavalle 50 eurolla.

Rahallisesti tämä on pikkujuttu, mutta periaatteellisesti ja asenteellisesti iso. Hallinnon tasapuolisuuden lisäksi unohtui myös kunnan etu. Toivottavasti virkamiehellä oli edes oikeus tehdä kauppa, koska irtaimen omaisuuden myynnistä päättää hallintosäännön mukaan kunnanhallitus. Se voi tosin delegoida toimivaltaansa tältä osin lautakunnille ja viranhalitjoille.

Virka voi antaa oikeuden olla viddumainen, mutta silloin sitä on oltava tasapuolisesti kaikille. Sekä mukavien että vähemmän mukavien virkamiesten on sovellettava hallinnossa samoja sääntöjä kaikkiin. Suosikkeja ja inhokkeja ei saa olla.

Jakamisen tuskaa

Perjantaina, Elokuun 10. 2012

Ainakin Ylelle eilisen päivän tärkein uutinen näytti olevan kuntien valtionosuuksien määrä. Köyhimmät kunnat saavat jopa 70 % tuloistaan valtionosuutena ja 50 % on ihan tavallinen määrä syrjäseudun kunnissa. Uutinen korosti, että silti kunnat vastustavat hallituksen suunnittelemaa kuntauudistusta. Viesti siis oli, että kehtaavatkin köyhät vielä pullikoida vastaan, vaikka hallitus tekisi köyhistä kunnista rikkaita pakkonaittamalla niitä keskenään.

Kuten ertäs fb-kaverini totesi, niin sama asia olisi voitu uutisoida toisinkin. Yhtä hyvin olisi voitu kertoa, että parhaat veronmaksajat ovat keskittyneet suuriin kaupunkeihin erityisesti pääkaupunkiseudulle. Kolmatta kertaa tuota uutista katsoessani mieleeni hiipi epäilys, että koko uutinen on hallituksen masinoima propagandatemppu kuntauudistuksen tueksi.

Kunnallisalaa vähänkään tuntevalle se ei ole edes uutinen. Valtionosuudet ovat hinta siitä, että ihmiset saavat perustuslain mukaisesti valita itse asuinpaikkansa ja että heille on taattava tasavertaiset mahdollisuudet peruspalveluihin. Näiden köyhien kuntien menoista suunnilleen 80 % on lakisääteisiä sosiaali-, terveys- ja opetustoimen menoja. Valtiovalta on siis ihan itse määrännyt tietyt tehtävät pakolliseksi kaikille kunnille. Se on sitä kansalaisten tasavertaisuutta.

Valtionosuusjärjestelmä on vanhaa perua ja sillä siis taataan peruspalvelut. Isojen ja rikkaiden kuntien marina näiden pienten syöttiläiden elättämisestä on ihan yhtä vanhaa perua kuin itse järjestelmäkin. Olisi paljon mukavampaa käyttää itse kaikki verotulot kuin jakaa niitä köyhemmille.

Tässä vaiheesa pitänee asiaa tuntemattomille selittää lyhyesti, miten tämä järjestelmä toimii. Valtio kerää myös kunnallisverot ja tilittää ne kunnille oman budjettinsa kautta. Valtionosuusjärjestelmä kompensoi erilaisessa taloudellisessa asemassa olevien kuntien tilannetta ja antaa köyhille enemmän kuin niiden todelliset verotulot ovat. On siis ihan totta, että tällä tavalla rikkaat auttavat köyhiä. Sehän koko järjestelmän tarkoitus onkin.

Silti isoilla ja rikkailla näyttää olevan millä mällätä. Helsinkiläiset ja espoolaiset voisivat vähän tutkia oman kuntansa talousarviota ja miettiä, mitä kaikkea muuta kuin lakisääteistä kotikunta tekee ja ennen kaikkea, millä hinnalla. On yleisesti tunnettua, että pienet kunnat tuottavat peruspalvelut paljon pienemmillä yksikkökustannuksilla kuin suuret. Suuressa kunnassa on raskas hallintokoneisto ja suuri kone käy myös tyhjää, mutta silti Helsingillä on varaa miettiä ihan vakavissaan vaikkapa jotain Guggenheim-museon rahoittamista.

Mikä sitten olisi vaihoehto valtionosuusjärjestelmälle? Jos rahoitus loppuisi, niin pienet kunnat menisivät konkurssiin. Asukkaat pitäisi sitten kai pakkosiirtää suuriin kaupunkeihin, mutta missä he asuisivat? Missä lapset koulutettaisiin, sairaat ja vanhukset hoidettaisiin ja missä lisäväki kävisi töissä? Ja mitä tehtäisiin autioiksi jääville kunnille, tulisiko niistä susien ja karhujen temmellyskenttä vai myytäisiinkö ulkomaille?

Ei sellaista tarkoitusta tietenkään ole. Aikomus on yhdistää kuntia siinä harhaluulossa, että useita pieniä köyhiä yhdistämällä saadaan yksi iso rikas. Ei se niin mene, vaan köyhiä yhdistämällä saadaan iso köyhä. Tulevan suurkunnan tulot ja menot voi laskea helposti. Otetaan alueen nykyisten kuntien talousarvot ja lasketaan menot ja tulot yhteen.

Koko juttu on siis vain sitä peruskitinää: mutta kun ne ovat meidän rahojamme.

Rahan liikkeitä

Keskiviikkona, Elokuun 8. 2012

Sattuipa tänä aamuna silmiini parikin uutista, jotka pistävät miettimään rahan liikkeitä ja yksityistämisen seurauksia. Jos ette ole sattuneet vuosien varrella huomaamaan, niin tämän maan julkinen sektori on likipitäen yksityistetty. Oikeastaan viimeisiä viedään nyt, kun terveydenhoitoa ja sosiaalitointa yksityistetään kovaa vauhtia.

Yksityistämisen kannattajat sanovat, että menettely tuottaa laadukkaiden ja edullisten palvelujen lisäksi myös verotuloja. Niin se tuottaakin, kun puhutaan työntekijöiden tuloverosta. Saman tuloveron he tosin maksaisivat myös julkiselta sektorilta saamastaan palkasta. Itse yritykset sen sijaan pystyvät hyvin helposti välttämään yhteisöveron, mikäli ne ovat osa kansainvälistä suuryhtiötä. Useimmat ovat, kuten vaikkapa terveys- ja sosiaalipalveluja tuottavat Mehiläinen, Attendo ja Coronaria.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan valtio menettää vuosittin noin 1,6 miljardin verotulot kansainvälisten yritysten harjoittaman siirtohinnoittelun takia. Näin helposti se käy:

Konsernin Suomen yksikkö ottaa lainaa veroparatiisiin rekisteröidyltä emoyhtiöltä tarvitsipa se sitä tai ei. Korko sovitaan poikkeuksellisen suureksi. Suomen yksikkö maksaa tätä lainaa ja korkoja emoyhtiölle, jolloin tytäryhtiön tulos muuttuu alhaiseksi, on nolla tai näyttää peräti tappiolliselta. Näin Suomen yksikkö välttyy maksamasta yhteisöveroa Suomeen. Se voitto näkyy sitten siellä veroparatiisin emoyhtiön tuloksessa, Suomen verottajan ulottumattomissa.

Toiminta on laillista, jos se tehdään säädösten mukaisesti eli lainaa otetaan todelliseen tarpeeseen. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka paljon sitä otetaan ihan keinottelumielessä.

Sitten se toinen pikku-uutinen. Ylen jakelutekniikka yksityistettiin vuosituhannen vaihteen digiuudistuksen yhteydessä aika vähin äänin. Vuonna 2003 tämä yksityistetty Digita Oy myytiin ranskalaiselle TDF-konsernille 300 miljoonalla eurolla. Nyt TDF on myynyt koko roskan australialaiselle Commonwealth Bankin omistamalle infrarahastolle nimeltään First State Investment. Kauppasummaa ei kerrota. Toiminta lienee kuitenkin melko kannattavaa, koska vuonna 2011 Digita tuotti ranskalaisille omistajilleen 21 miljoonaa euroa voittoa.

Sitä tulee väksinkin miettineeksi, että kuinka paljon Digita olisi mahtanut tuottaa voittoa kotimaisessa omistuksessa. Ja kuinka paljon siitä voitosta olisi saatu valtiolle yhteisöveroa.

Kuka sitten maksaa näiden kansainvälisten yritysten voitot? Niin, miettikääpä sitä. Kuka se maksaa suomalaisten televisio-ohjelminen lähettämisen ja niiden katsomisen? Kuka maksaa kunnan velvoitteena olevat terveyspalvelut?

Lupaukset ja todellisuus

Tiistaina, Elokuun 7. 2012

Jossain Aapelin pakinassa valtuustoehdokas julisti, että kyllähän maapallo nyt pyörii, mutta jos minua ei valita valtuustoon, niin ensi vuonna se ei ole ollenkaan varmaa. Tällaisen ehdokkaan on helppo pitää lupauksensa. Jos hänet valitaan, niin asia on kunnossa ja lupaus on pidetty. Jos ei valita, niin aina voi sanoa tehneensä myönnytyksiä yhteisen edun nimissä.

Hallituksen budjettiriihessä ei lupausten pitäminen ole yhtä helppoa. Ennen vaaleja SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto lupasivat, että arvonlisäveroa ei koroteta. Nyt kukaan ei sano sanaakaan suunniteltua yhden prosenttiyksikön korotusta vastaan. Mitään ei sanottu edes keväällä, jolloin nyt toteutettavat linjaukset sovittiin. Kohti tasaveroa mennään sosialidemokraattisen valtiovarainministerin johdolla.

Kokoomus ja RKP lupasivat, että tuloverotusta ei kiristetä. Kevään sopimuksen mukaan tuloverojen tarkistuksista luovutaan ja käytännössä se tarkoittaa verotuksen kiristämistä. Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitseville räätälöity solidaarisuusvero on sitä ihan suoraan.

Kaikki lupasivat, että kansalaisten peruspalveluista ei tingitä. Nyt kuntien valtionosuuksia leikataan reilusti, joten se tarkoittaa automaattisesti peruspalveluiden huononemista. Jos joku ei vielä tiedä, niin valtionosuudet eivät enää aikoihin ole olleet korvamerkittyjä tiettyyn tarkoitukseen. Ne ovat könttäsummia, jotka kunnat saavat käyttää oman harkintansa mukaan. Näin hallitus sirtää vastuun ikävistä ratkaisuistaan paikallistasolle.

Tähänkin budjettiriiheen on valittu yksi huomionkerääjä, josta keskustellaan kovasti. Se on tietenkin oman auton käytöstä työtehtävissä maksettavien kilometrikorvausten alentaminen. Perustelut ovat lennokkaita. Näin suositaan joukkoliikennettä, vähennetään autoilua, muutetaan autokantaa vähemmän kuluttavaksi ja pelastetaan ilmasto. Tosiasiassa työn tekeminen muutetaan työntekijälle kalliimmaksi.

Uskallan ennustaa, että kilometrikorvauksen alentamisesta luovutaan “kovan väännön” jälkeen. Se kova vääntö on teatteripeliä ja kaikki tietävät jo tässä vaiheessa, ettei sitä ollut tarkoituskaan toteuttaa. Kyse on kuitenkin vain 70 miljoonan euron säästöstä. Se voidaan nipsaista jostain muualta, kenties taas kuntien valtionosuuksista.

Vaalilupaukset kannattaisi aina asettaa tuon Aapelin pakinan päähenkilön mukaan. Vaikka kansan poliittinen muisti onkin lyhyt, niin aina joku kuitenkin muistelee niitä vanhoja lupauksia.

Sulle ja mulle

Maanantaina, Elokuun 6. 2012

Kuntien pienissä sisäpiireissä on yleisesti sellainen tapa, että kerran taloon päässyt ei lähde sieltä millään. Jos joku johtajantapainen on palkattu määräaikaisesti, niin määräajan kuluttua umpeen hänen tietenkin pitäisi etsiä muita töitä. Kunnat räätälöivät hänelle kuitenkin uuden työn tai peräti viran.

Turussa apulaiskaupunginjohtaja Maija Kytän määräaikainen pesti umpeutui. Hän jäi kuitenkin kaupungin palvelukseen ja hänelle järjestettiin korkeapalkkainen suunnittelijan virka. Apulaiskaupunginjohtajana hänen päätehtävänsä oli sosiaali- ja terveystoimen yhdistäminen ja samassa yhteydessä organisaatiota piti keventää. Kuitenkin kävi toisin; hallinnollisia virkoja perustettiin lisää ja työilmapiiri romahti. Tästä Kyttä palkittiin hyväpalkkaisella viralla. Asiasta voitte lukea tarkemmin tästä linkistä.118359-johtajien-ylimaaraiset-edut

Tästäpä tuli mieleeni Juuan kunnanhallituksen viime kokouksen esityslistalta poistettu asia. Esityslista ilmestyi kunnan verkkosivulle kokousta edeltävänä iltana, joten kuntalaisen pitää näköjään olla jatkuvassa hälytysvalmiudessa saadakseen tietää mitä aiotaan päättää ja mitä ei sitten päätetäkään.

Näin se käy: Viime keväänä kunnanhallitus päätti epävirallisessa keskustelussaan antaa ohjausta sivistystoimelle. Sivistysjohtajaa kiellettiin hakemasta valtionosuutta hyvin alkaneelle etsivälle nuorisotyölle, koska nuorisosihteerin palkkauskustannuksia olisi kunnan maksettavaksi jäänyt peräti pari tuhatta euroa vuodessa. Siis koko toiminnan palkkausta myöten olisi rahoittanut valtio. Kunnanhallituksen virallista päätöstä lopettaa toiminta ei ole olemassakaan.

Koska työ ei jatkunut, niin nuorisosihteeri sanoi itsensä irti. Seuraavana päivänä hänet kuitenkin palkattiin kunnan tekniselle puolelle sellaiseen tehtävään, jota ei ollut virallisesti olemassakaan ja johon ei ollut kunnanhallituksen täyttölupaa.

Siitä muutaman päivän kuluttua kunnanjohtaja myönsi hänelle luvan suorittaa rakennusalan AMK-tutkinto työn ohella. Kunnanjohtajalla ei hallintosäännön ja kunnanhallituksen linjauksen mukaan ole oikeutta tehdä tällaista päätöstä, joten hän ylitti toimivaltansa. Nyt kunnanhallituksen piti käyttää omaa toimivaltaansa ja hyväksyä kunnanjohtajan päätös. Asia poistettiin esityslistalta, joten nuorisosihteeri opiskelee nyt rakennusalaa ilman laillista päätöstä. Syytä poistoon en tiedä. En tiedä sitäkään, miten kunta aikoo nyt selvittää tämän sotkun.

Tuettu opiskelu on tietysti ihan hyvä asia, mutta menettelynä koko touhu on lievästi sanottuna kummallista. Jos joku sanoo itsensä irti kunnan palveluksesta, niin silloin hänen pitää myös lähteä. Minä en suostu uskomaan kenenkään olevan niin korvaamaton ja etevä, että hänet pitää ihan kouluttaa tehtävään, jota ei ole olemassakaan.

(Stacylle kiitos tuosta Turkua koskevasti linkistä.)

*    *    *

8.8.2012

Kaksi eri henkilöä on oikaissut minua tässä asiassa, kiitos molemmille. Juuan kunnanhallituksen esityslistalta poistettu asia ei koskenut eronneen nuorisosihteerin uutta työpaikkaa ja koulutusta. Hänet siis palkattiin toiseen tehtävään ja laitettiin koulutukseen virkamiespäätöksellä. Poistetussa asiassa oli kysymys kunnanjohtajan toimivaltansa ylittäen hyväkymästä teknisen johtajan koulutuksesta. Nyt kunnanjohtaja aikoi itse esitellä oman virheensä korjaamista. Herää tietysti kysymys, että millähän koulutuksella tekninen johtaja on virkaansa valittu, mutta se on toinen juttu.

Onko väliä?

Sunnuntaina, Elokuun 5. 2012

Liian usein törmään väitteeseen, jonka mukaan julkisen sektorin tuottamat palvelut ovat automaattisesti kalliita ja huonoja, joten ne pitäisi kilpailuttaa ja yksityistää. Näin saataisiin laadukkaita ja edullisia palveluja ennen kaikkea terveydenhoitoon ja sosiaalitoimeen. Ministeri Paavo Arhinmäki kuulemma halveksii suomalaisia yrittäjiä vastustaessaan hoitoalan yksityistämistä.

Kun vuonna 1979 aloitin kunnallistutkinnon opiskelun Tampereen yliopiston julkisen hallinnon opetujaostossa, niin ensimmäisiä oppimiani asioita oli tämä: Kunnan tehtävänä on tuottaa jäsenilleen palveluja ilmaiseksi tai omakustannushintaan. Nykyisin tätä pidetään suunnilleen kommunismina ja kunnan tehtäväksi nähdään verorahojen siirtäminen ulkomaalaisten pääomasijoittajien tilille veroparatiiseihin.

Suurimmat terveyspalvelujen tuottajat eivät ole kotimaisia. Esimerkiksi Attendon omistavat ruotsalaiset ja Mehiläisen kansainväliset pääomasijoittajat. Onko omistajuudella sitten mitään merkitystä?

On sillä. Yrityksen tarkoitus on ihan lain mukaan tuottaa omistajilleen voittoa. Kun julkisen sektorin toiminta yksityistetään, niin toiminnan on tuotettava voittoa. Muuten omistajat suuttuvat. Voitto on siis saatava siitä samasta toiminnasta, jonka julkinen sektori tekee itse omakustannushintaan tai pientä palvelumaksua vastaan. Kukaan ei vielä ole pystynyt vastaamaan tyhjentävästi tähän yksinkertaiseen kysymykseen: Miten julkisen sektorin kannattamaton ja kallis toiminta muuttuu yksityistettynä kannattavaksi ja halvaksi? Mistä välistä yritys aikoo saada sen voittonsa?

Jos nämä yksityiset voittoa tuottavat toimijat olisivat suomalaisia, niin ne maksaisivat edes veroa. Nyt Mehiläinen maksaa yhteisöveroa Suomeen 0,3 miljoonaa euroa ja siirtää samanaikaisesti emoyhtiölleen konserniavustuksena verottajan ulottumattomiin 30 miljoonaa. Palvelut maksetaan verorahalla ja ne rahat siirtyvät samantien veroparatiisiin lihottamaan omistajia. Liukuhihna se on, ei mitään järkevää palvelutuotantoa.

Attendo sai viime talvena Ruotsissa ikävää julkisuutta, kun levisi tieto vanhusten täyttyneiden vaippojen punnitsemisesta säästömielessä. Tästäpä voikin päätellä jotain sen voiton etsimisestä.

Ihan turhaan minä taas tämänkin kirjoitin. Uskovaisten päätä ei voi kääntää ja yksityistämisinto hipoo uskonnollisuutta. Uskovainen ei muuta mieltään edes selvien numeroiden edessä. Onneksi kunnissa suhtaudutaan asiaan jo terveemmin. Moni yksityistäjien saarnoihin höyrähtänyt on tullut järkiinsä kohoavien kustannusten edessä. Laatu saattaa olla moitteetonta, mutta hyvää ja halpaa ei ole olemassakaan. Ei ainakaan siellä, missä hyvän ja halvan on tuotettava voittoa.

Rääväsuita ja miehen puhetta

Perjantaina, Elokuun 3. 2012

Muslimien vihaväkivallasta ja verenhimoisesta juutalaisvainosta maailmankartalle pongahtaneessa Montaubanin kaupungissa on paikallisille moskeijoille lahjoitettu teurasjätteitä muistuttamaan siitä, että sivistyneissä länsimaissa ei ole syntiä syödä possua. Takapajuiset musulmaanit luonnollisesti repivät siitä kaftaaninsa, koska heidän uskonnolleen vieraiden kulttuurien vastaanottaminen on jumalan pilkkaa…Me sivistyneet länsimaalaiset olemme osanneet ottaa opiksemme monista musulmaaniruokakulttuurin helmistä, kuten harissasta, falafelista, kuskuksesta, okrasta, kebabista jne, jotka ovat löytäneet tiensä rikastuttamaan länsimaista ruokakulttuuriamme, niin herää kysymys, että mikä tekee ählämistä niin takapajuisen, että ei voi ottaa vastaan meidän ruokakulttuurime herkullista possua. 007

Tällaisia kirjoitteli yksi omasta nokkeluudestaan ilmeisen viehättynyt länsimaisen sivistyksen edustaja Finnish Defence Leaguen sivulla facebookissa. FDL:n ylläpitotiimi pitänee itseään verbaalisesti kovinkin lahjakkaana, mutta minulle tulee mielikuva keskenkasvuisesta yrittämässä puhua Göbbelsin propagandaa suu täynnä sontaa ja huumorilehti Pahkasian tyyliä epäonnistuneesti tavoitellen.

FDL sanoo olevansa ei rasistinen, ei väkivaltainen ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Tekstien perusteella se on rasistinen, väkivaltaa ihannoiva ja uskonnollisesti islamin vastainen olematta edes kansalaisjärjestö. Se on pelkkä facebookin sivu, jossa nimettömät ylläpitäjät suoltavat vainoharhaista sanomaa. Ainoat kasvot tälle Englannista johdetulle kyhäelmälle on antanut joku kuvien perusteella keski-ikäinen Mimosa, joka hänkin esiintyy taiteilijanimellä.

Uskonnollisen näkemyksensä FDL tekee harvinaisen selväksi. Entäpä sitten epäpoliittisuus, väkivallan vastaisuus ja heidän nykysin mainostamansa seksuaalisten vähemmistöjen puolustaminen? FDL:n kuvat puhukoot puolestaan:

Näin siis vastustetaan väkivaltaa. Politiikka ja homous niputetaan sitten mukavasti yhteen:

Olette ihan oikeassa, ei näiden kanssa kannattaisi keskustella. Nimettömät pitäisi aina jättää huutamaan yksin. Joskus kuitenkin tekee mieli kysäistä vähän tarkennusta näihin merkillisiin viesteihin. Kysin eilen, pitäisikö FDL:n mielestä viedä sian teurasjätteitä synagoogaankin. Vastaus oli, että ei pidä ja sen lisäksi minulle esitettiin vastakysymys: Miten koet sen, että juutalaisista ei ole uhkaa muslimeille Euroopassa, mutta toisinpäin uhkaa on?

Kyseessä on muunnelma kysymyksestä “Joko olet lopettanut juopottelun ja perheesi hakkaamisen?” Kysymykseen ei voi vastata myöntämättä samalla itse kysymykseen asetettua ennakko-olettamaa oikeaksi. Jos olisin kertonut tuntemuksistani ihan mitä tahansa, niin olisin tullut myöntäneeksi uhkakuvan oikeaksi. Tämä hirveiden uhkakuvien näkeminen ja niillä pelotteleminen onkin FDL:n ainoa viesti, joskin väliin lipsahtelee homovastaisuutta ja muuta ylläpitäjien päässä kulloinkin pyörivää soopaa.

Suorapuheiseksi ja rehdiksi mieheksi tietämäni fb-kaveri näkyi kiinnostuvan lievästi tästä keskustelusta. Hän laittoi asiat kohdalleen ja sanoi ihan suoraan sen, miten jokaisen tervejärkisen pitäisi suhtautua tähän porukkaan:

Onhan se nyt hieman eri asia, jos viedään eri kulttuurien ruokaa ruuan takia näytille kuin että se viedään provosointimielessä. Mielestäni kaikki nuo ulkomaalaisvastaiset järjestöt pitäisi lailla kieltää ja antaa vitsaa paljaalle perseelle jokaiselle niiden jäsenelle. Keskenkasvuisia rääväsuita ovat jokainen. Vanhimmatkin heistä.

Sananvapaus on arvokas ja mielenkiintoinen asia.

Notkeaselkäinen etsii töitä

Torstaina, Elokuun 2. 2012

Kun uusliberalisti jää yllättäen työttömäksi, niin hän ei tule järkiinsä ja tarkista ajatteluaan. Sen sijaan hän syyttää ay-liikettä ja harjoitettua vasemmistopolitiikkaa siitä, ettei hän pysty periaatteidensa mukaisesti kilpailuttamaan vapaasti työvoimaansa markkinoilla. Työnantajia on liian vähän, koska ay-liike on tehnyt työntekijöiden palkkaamisen niin kalliiksi. Tällaisia tarinoi eräs Nokian Salon tehtaalta työttömäksi jäänyt Milton Friedmanin oppien kannattaja Uuden Suomen blogissaan

Tämä työtön harmittelee kovasti sitä, että ay-liike näkee työntekijän hyvinvoinnin tärkeämpänä kuin yrittäjien ja ennen kaikkea pienyrittäjien aseman. Työttömän työnhakijan kannalta kun olisi ilman muuta parempi, jos ay-liikettä ei olisi ollenkaan. Silloin vallitsevan vapaan kilpailun hengessä työntekijä ja työnantaja voisivat vapaasti tasavertaisina sopimuskumppaneina sopia palkasta ja muista työehdoista. Näinhän tämä libertalistien ajattelu kulkee.

Minulla on tälle introvertiksi individualistiksi itseään sanovalle suuri uutinen: ay-liike tosiaan ajaa vain työntekijöiden etuja. Työnantajilla on ihan omat järjestönsä, joiden kanssa työehtosopimuksista neuvotellaan. Kirjoittajan kannattaisi perehtyä uusliberalistisen talousteorian lisäksi myös ihan oikeaan elämään työmarkkinoilla.

Sitä hän on juuri nyt tekemässä ja oppia tulee kantapään kautta. Hän on jo kuullut, että työvoimaviranomaisten järjestämä koulutus on humpuukia eikä sitä kautta saa töitä. Seuraavaksi hän ehkä oppii, kuinka hänen loputtomiin ymmärtämänsä työnantajat käyttävät työttömiä hyväkseen. Hän saattaa päätyä johonkin oman alansa työhön palkattomaksi työharjoittelijaksi työmarkkinatuella ja yhdeksän euron ruokarahalla.

Kirjoituksen perusteella voi jo päätellä, mitä hän silloin sanoo. Sekin on ay-liikkeen vika, koska se on tehnyt vakituisten työntekijöiden irtisanomisen niin vaikeaksi, ettei edes narsistia voida potkaista ulos hänen itsensä tieltä.

Todennäköisesti näin notkeaselkäinen uusliberalisti kuitenkin saa aika nopeasti uuden työpaikan, vieläpä pienenä pomona. Vapaan kilpailun kannattajana hän luultavasti suostuu tekemään työtä vaikkapa sopimuksia pienemmällä palkalla. Sopimuksethan ovat vain paperia.

On tietysti totta, että ay-liike on unohtanut työttömien puolustamisen ja keskittynyt työssäkäyvien etuihin. Sekin on kuitenkin parempi kuin “täydellinen sopimusvapaus” työnantajien ja yksittäisten työntekijöiden kesken. Tarvitaan todellakin elämästä vierautunut individualisti tai jonkin harvinaisen alan erikoisosaaja kuvittelemaan, että työntekijä olisi aidosti tasavertainen sopimuskumppani työnantajan kanssa. Tavallisen työn tekijälle sopimuskumppani sanoisi, että ota tai jätä; oven takana on kyllä halvemmalla tulijoita jonoksi asti.

Ilman ay-liikettä päätyisimme hyvin nopeasti Viron tilanteeseen. Siellä ei käytännössä enää ole ay-liikettä ja sopiminen on vapaata. Ainoa rajoitus on valtion säätämä minimipalkka, mutta siitäkin tingitään. Tässä hyvä esimerkki siitä sopimusvapaudesta, joka virolaisten rakennusmiesten mukana on rantautunut meillekin:119586-virolaisrakentajan-palkka-voi-jaada-kahteen-euroon

Tämä Uuden Suomen kirjoittaja ei muuten maininnut, millaista työttömyysetuutta hän saa tällä hetkellä. Ay-liikken vastustajana hän ei tietenkään saane liiton päivärahaa. Jos saa, niin hän on oman aatteensa petturi.

Omat säännöt

Keskiviikkona, Elokuun 1. 2012

Kunnan toimielinten kesätauon aikana ei pääse tapahtumaan kovin suuria munauksia, mutta tauon päätyttyä ollankin sitten hyvässä vedossa. Olen ennenkin sanonut osittain leikilläni, että Juuan kunta noudattaa päätöksenteossa omia lakejaan ja sääntöjään. Eilinen kunnanhallituksen kokous osoitti kuitenkin, että tämä on totta.

Kokouksessa oli ihan normaaliin tapaan omana asianaan edellisen kunnanvaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano. Pöytäkirjaan merkittiin näin:

Kunnanhallitus totesi kunnanvaltuuston kokouksen 14.6.2012 päätösten syntyneen laillisessa järjestyksessä ja kuuluvan valtuuston toimivaltaan sekä päätti panna kunnanvaltuuston päätökset täytäntöön.

Syntyivätkö ne päätökset laillisessa järjestyksessä?

Kokouksessaan 14.6.2012 valtuusto vahvisti vuoden 2011 tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille. Kokouksessa olivat tämänkin asian kohdalla mukana kaikki seitsemän kunnanhallituksen jäsentä. Yksikään ei ilmoittanut olevansa esteellinen. Kunnanhallituksen jäsenet siis myönsivät itselleen tili- ja vastuuvapauden.

Nyt samat seitsemän kunnanhallituksen jäsentä päättivät, että valtuuston tämäkin päätös oli syntynyt laillisessa järjestyksessä. He siis suunnilleen totesivat, että Juuan kunnassa ei ole tarpeen noudattaa lakia eikä esteellisyyssäännöksiä. Ehkä he katsovat olevansa parhaita tuomareita omassa asiassaan.

Esityksen tehnyt kunnanjohtaja ja päätöksen tehneet kunnahallituksen jäsenet eivät ilmeisesti ole koskaan tutustuneet Kuntalain 52 §:än tai olettavat olevansa lain yläpuolella. Voi tietysti olla niinkin, että kaikki ovat autuaan ymmärtämättömiä yleensä mistään päätöksenteon laillisuuteen liittyvistä asioista. Siinä tapauksessa heille pitäisi toivottaa hyvää tulevaisuutta jossain muualla kuin kunnallisessa päätöksenteossa.